Villasukkaa ja lapasta

Tämän vuoden puolella on tullut kudottua parit sukat ja yhden lapaset. Nyt meneillään on hieman haastavampi työ, nimittäin neuletakki. Elämäni ensimmäinen. Tässä on instagramista poimittu maistiainen siitä - lopputuloksen ja ohjeen esittelen myöhemmin, kun työ on valmis.






Valmistakin on kuitenkin tullut. Steppilangasta kudoin itselleni jo kevättä varten samanlaiset sukat, kuin kummitytölle jouluksi. Ne ovat tosi sopivat ainoana sukkana tai ohuen sukan päällä tennarissa. Austermannin Steppilangassa on AloeVeraa ja JoJoba-öljyä, joten niitä kannattaakin pitää ainoana sukkana. Tekee kuulemma silminnähden hyvää jalkapohjien iholle.

Kudoin ne varpaasta varteen kaksi sukkaa kerrallaan, joten sain steppilangan lopun käytettyä hyödyksi viimeistä metriä myöten. Puikot olivat siis Addin 2mm paksut ja 100 cm pitkät pyöröpuikot. Silmukoita oli 48 per sukka.

En vieläkään opetellut aloittamaan kärjestä molempia sukkia yhtä aikaa, vaan tein ensin toisen kärjen sukkapuikoilla, sitten toisen kärjen ja siirsin vasta sitten pyöröpuikoille. Helpompi aloittelijalle näin.







Jämälangoista kudoin äidilleni lapaset, joitä hän toivoi nahkakinttaiden alulapasiksi. Käytin Suri alpakkalankojen loput, ja niistä tuli ihan uskomattoman pehmeää ja lämmintä pintaa. Punainen lanka on Alpakka Silkeä, joka on sileämpi, ei ihan niin suloinen tässä tapauksessa, mutta melkein. Nämä tein myös kaksi kerrallaan, samoilla Addin pyöröpuikoilla. Kahta kerrallaan tehdessä saa myös jämälangat tehokkaasti käyttöön ja lapasista tuli samanlaiset.









Myös yhden miesten sukat olen tehnyt, nämä ihan seiskaveikasta ja tavalliseen tapaan sukkapuikoilla: ensin toinen ja sitten toinen. Ne ovat minulle luonnollisesti aivan liian suuret :)

Nahkatuolin maalaaminen

Silloin tällöin tulee takapakkia. Siinä tapauksessa useimmiten keksin uuden suunnitelman, mutta tällä kertaa minusta tuntuu että tämä projekti oli tässä. Tämän tuolin kanssa minä en vain tule toimeen. Se on aiheuttanut jo ihan liikaa harmaita hiuksia. Se on ollut mulla kohta kolme vuotta, enkä ole päässyt istumaan siihen vieläkään. Arvaatte varmaan: nahkatuolin maalaaminen ei ihan onnistunut. Mutta hieno siitä tuli, vai mitä!?

Jos aloitetaan ihan alusta, niin ensimmäinen ongelma oli että se haisi ihan kammottavan vahvasti märälle koiralle - joo, ilmeisesti sellainen oli käyttänyt sitä nukkumapaikkanaan. Ostin tuolin asutusta asunnosta, käytöstä, joten oletin, että siinä ei olisi pinttyneitä hajuja, niinkuin ulkovarastossa olleissa monesti voi olla. Mutta oletin väärin. Kotona huomasin tehneeni virheen.

Kun sain tuuletettua ja pestyä tuolista koiran hajun, päätin tehdä sen ruskeaan väriin hieman ehostusta - virhe jälleen. Värjäämiseen käyttämäni aines ei sitten pysynytkään tuolissa, vaan sitä lähti hankaamalla - se olisi sotkinut vaatteet, jos siinä olisi istunut. Kuvittelin, että irtoväri kuluisi ajanmyötä pinnasta ja kunnolla kiinnittynyt väri jäisi, mutta niin ei käynyt.

Ajattelin, että tässä en menetä mitään jos kokeilen, pysyykö kalkkimaali nahkaisessa huonekalussa. Sillä voi maalata kangasta ja metallia, eli oletettavasti myös nahkaa. No nyt olen viisampi. Tuoli näyttää ihan huippu mageelta, väri on aivan hurmaava! Mutta mutta. Se varisee. Pinnan olisi kai parempi olla joko kangas joka imee maalia tai metalli joka ei taipuile - tai jotain vastaavaa, mutta EI siltä väliltä.

Käytin siis Annie Sloanin kalkkimaalia, joka oli hyvin positiivinen kokemus. Koostumus oli paksu, purkki piti ehdottomasti sekoittaa kunnolla jollakin sekoitustikulla, hölskyttämällä maali ei liikahtanut purkissa minnekään. Kaikki meni aluksi oikein hyvin, levitin maalia tuoliin ja olin haltioissani väristä.

Olin kuitenkin laittanut maalin sekaan hieman vettä, ettei maalikerros olisi niin paksu ja tekisi tuolista tönkköä. Siinä tuli taas virhe. Kun sitten joistakin kohti paistoi vielä ruskea sävy alta, maalin paikkaaminen oli vaikeaa. Ongelma liittyi mielestäni nahkan kovaan pintaan ja uskoisin että sama ongelma voi olla myös metallia tai melamiinia maalatessa. Älä siis notkista maalia liikaa.

Maalin kuivuttua totesin, että pinta pitää vahata - muuten maalipinta imee itseensä likaa ainakin käsinojiin istujan käsistä ja selkänojaan takaraivosta. Vahasin tuolin ja samalla huomasin, että maali alkoi varista kuin hieroin pintaa. Levitin vahan ja luin purkista, että kahden tunnin kuluttua olisi aika kiillottaa vaha. Kahden vuorokauden kuluttua palasin kiillottamaan.... kaksi tuntia oli ilmeisesti aiheesta mainittu purkissa, sillä kahdessa vuorokaudessa vaha oli kuivunut jo aivan liian kovaksi. Vahasta jäi pieniä valkoisia hippusia, joita hangatessa rapisi maalia lattialle vähän lisää.

Noniin, ja nyt mulla on tuoli jonka kanssa en ole tullut toimeen hetkeäkään ja se varistaa maalia jos siinä istuu enemmän kuin harvakseltaan hetken. Mutta se näyttää tosi hyvältä! Väri on edelleen yyberhieno ja look tyylikäs vintage. Ruskea, mikä rapisevan maalina alta ryppykohdissa paljastuu, sopii sinisen kanssa ja tekee tuolista vain entistä rouheamman. Eikä maalia mitenkään hirveästi varise, ei niitä kohtia kuvasta näköjään edes huomaa. Mutta silti.

Eli maalaaminen ihan melkein onnistui! Paljosta ei ole kiinni ja jollekin tämä ehkä kelpaisikin. Mulla vaan ei ole nyt intressejä pitää yhtään ylimääräistä nojatuolia tai ylipäätään muunlaista kuin ihan ykkösnojatuolia. Minä en jatka tämän tuolin kanssa enää. Meillä ei synkkaa. Olen uhrannut tämän eteen ihan käsittämättömän monta työtuntia saamatta vastinetta.

Mutta mitä minä tekisin nyt tälle? Huoliiko joku tämän kotiinsa? Tuleeko kenellekään mieleen vielä jotain ideaa, mihin tätä voisi käyttää tai minne tämän voisi viedä? Veisin kaatopaikalle mutta kun ei nyt ole asiaa sinnepäin. Muutenkin - täysin ehjä tuoli. Ideoita? Anyone?

Viikonlopun verran tietoista poissaoloa

Toiset ne sanoo, että tietoinen läsnäolo on avain onnellisuuteen. Suoraan sanoen en ole toistaiseksi ihan ymmärtänyt tuota tietoista läsnäoloa - tai jos se on yksinkertaisesti tietoisesti olemista, niin siinä tapauksessa olen pyrkinyt elämään niin jo pitkään.

Nyt olen kuitenkin ollut erityisen väsynyt ja kaipasin lomaa. Viikonlopun pituinen loma opetti läsnäolosta ja poissaolosta paljon. Viikonlopun tavoitteena oli olla rauhassa, täysin poissaoleva, eikä edes ajatella mitään. Lomakohteena oli mummonmökki noin 20 min ajomatkan päässä kotoani.

Mökissä tunnelma oli kuin mummolassa - rauhallinen, seesteinen ja juuri niin pysähtynyt, kuin siellä kulloinkin paikalla olevien ihmisten mieli milloinkin oli. Jos mieli halusi rauhoittua, mökki ja sen miljöö antoivat sille mahdollisuuden. Paksut hirsiseinät vaimensivat kaiken melun ja sisällä oli vain hiljaisuus. Jos mieli olisi halunnut juosta, olisi puitteet sen mahdollistaneet.

Emma-mummon mökissä tuli tunne, että minulta ei vaadita mitään - ei edes lomailua, lepäämistä tai elämästä nauttimista. Ei asioiden selvittelyä tai analysointia, ei puhumista, ei edes ajattelemista (eikä tietoista läsnäoloa). Enkä minäkään vaatinut mökiltä muuta, kuin mitä se oli. Tavallinen mummonmökki: eripari astiat, kuvan litistävä putkitelkkari, jonka päällä pitsiliina, pönttöuunin lämpö ja radio ikkunalaudalla. Luminen piha ja pehmeät pihasaunan löylyt.

Vapaaehtoiset aktiviteetit, joita tulin loman aikana harrastaneeksi, olivat kutakuinkin tässä: Neulomista, värityskirjan värittämistä, pitkä kävelylenkki merenjäälle, saunomista pihasaunassa, teen juontia ja nukkumista.

Nukkumisesta täytyykin sanoa - nukuin uskomattoman hyvin! Näin kahden yön ajan aivan valtavan määrän unia - samoin lomaseurana ollut äitini. Mieli järjesteli ajattelemattomia ajatuksia. Unia nähdessä kuitenkin usein heräilee: nyt totesin aamulla, että en herännyt ehkä kertaakaan. Aloin kyllä epäilemään, että jos olisinkin herännyt, olisinko tiennyt olevani hereillä, sillä mökissä oli täydellinen pimeys ja hiljaisuus.

Jälkeenpäin mietin, miten erilainen loma voikaan olla.