Ulkosaunalle pikkupöytä

Hello everybody ja hauskaa kesää! Blogini on uinunut talviunessaan kun projektit ovat venyneet ja inspiraatio ollut hukassa. Nyt on kuitenkin taas vähän uutta materaalia tulossa! Saunalla on uusi pikkupöytä, kuisti on valmis ja ajattelinpa myös jakaa teille betoniaskarteluillan lopputuloksen.

Tänään kerron pikkupöydästä, jonka etsin saunan pukuhuoneeseen. Kirppislöydöistä käytetään yleensä löytää-verbiä, mutta nyt täytyy painottaa että tämän minä nimenomaan etsin. Etsin sitä kaksi vuotta, siitä saakka kun ulkosauna valmistui. Ja kyllä viimein lykästi! :) Löysin juuri sellaisen pöydän, jota etsin.

Ajatuksena oli jo alunperin, että sahaan pyöreästä pöydästä vajaan puoliskan pois, jotta pöytä istuu seinän viereen peilin alle. Näinpä tein  - sahasin kannesta palan pois ja kiinnitin kulmaraudan pöydänkanteen, jotta sain pöydän kiinnitettyä myös seinään. Kulmaraudan ansiosta se on tukevasti, vaikka painopiste siirtyi kun sahasin palan pois.

Ja nyt se on paikoillaan juuri sellaisena kuin suunnittelin. Voin sanoa että kerrankin meni homma prikulleen niinkuin suunnittelin. Paitsi että en suunnitellut etsiväni pöytää kahta vuotta.

Onko teillä tarinoita siitä, kuinka odotus palkitaan? Kuulisin mielelläni olenko ainoa, joissa suunnitelmat odottaa näin kauan kohteen löytymistä! :)

Kuulumisia kesän korvalla

Projektiblogi on ollut kovin hiljainen kevään aikana. Kun pitää blogia, jonka julkaisukynnys ylittyy vasta, kun on jotain valmista, on tauot osa luonnollista etenemistä. Aina ei tule valmista hetkessä.

Instagramin puolelle @annakreetas olen postannut silloin tällöin kuvia, missä menen. On tullut koluttua metsässä, merellä ja kaupungissa.

Tämän vuoden melontakausi on alkanut, pääsen siis taas merelle merikajakilla hyvässä seurassa ja mukana on aina tietysti reilusti evästä. Olen käynyt lenkillä Kokkolan Harrbådassa eli Harrinniemessä, jossa on luontopolku rantametsän läpi ja polun päästä löytyy majakka. Ystäväni kanssa tein päiväretken Pedersören kunnassa sijaitsevalle Ilveskivelle, joka on Suomen suurin siirtolohkare. Lohkareen päälle on portaat ja päällä on näköalatasanne. Hyvä retkikohde! Keväällä puhdistin pihapuussa olevan linnunpöntön - valitettavasti viime kesän munat olivat jääneet kuoriutumatta. Tänä kesänä on parempi tilanne. Pöntöstä kuuluu kovaääninen sirkutus. Tintillä on poikaset!

Kotona olen rakennellut umpinaista verantaa aiemman avokuistin paikalle. Se projekti on jo loppusuoralla. Kuistista puuttuu enää ikkunat, jotka kunnostan kierrätystavarasta. Maalaaminen ja kittaaminen on vielä kesken, mutta sitten saan viime silauksen paikoilleen! Aiemmin kerroin kalkkimaalikokeilusta jonka kohteena oli nahkatuoli. Silloin tunsin epäonnistuneeni ja olin valmis heittämään vanhan rotiskon kaatopaikkakuormaan. Sellaista kuormaa vaan ei sattunut meidän hoodeilla olemaan, joten tuoli on odottanut edelleen kohtaloaan. Nyt otin sen kuitenkin käyttöön ja muistin miksi olin sen hankkinut! Se on ehkä paras tuoli käpertyä illalla - siinä on ihmisen hyvä olla! Ehkä välini alkavat taas lämmetä tuon tuolin kanssa... Ja tuoleista puheen ollen, kevättalvella löysin Kannuksen kirpputori Antandesta kaksi hurmaavaa tuolia ihastuttavalla kukkakuosilla! 

Olen myös hengaillut eläimieni kanssa pihamaalla. Kanoilla on ison kuusen alla mahtavat kuopimispaikat, siellä on aina mukavan kuivaa maata, kun sinne ei sada. Pikkuruiset tiput ovat kasvaneet jo melkein täysikasvuisiksi ja kukot kisailevat kuka kiekuu komeimmin - harjoitukset alkavat jo aamuyöstä...... (Silloin kun iso kukko oli ainoana kukkona, en kuullut sen kiekuvan moneen kuukauteen). Kanat ja kissa pöyrivät siis jaloissani kun pihamaalla puuhastelen. Joskus jos havahdun siihen, että ketään ei näy lähistöllä, voin nostaa katseeni ja huomata, että kas, sieltähän ne jo juokseekin minua kohti.

Tällaiset väliaikakuulumiset siis tältä suunnalta! Palaan linjoille, kun on jotain uutta :) Odotan jo itsekin.

-Annakreeta

Unisieppareita

Viime viikolla meillä oli marttaillassa ohjelmana unisieppareiden tekeminen. Niitä oli hauska askarrella isommalla porukalla.  Oon kerännyt mun kanalasta eettisesti ja luomusti kasvaneita höyheniä, joita multa löytyy tosi monen värisinä. Jokainen niistä on omalla tyylillään kaunis.

  

Villasukkaa ja lapasta

Tämän vuoden puolella on tullut kudottua parit sukat ja yhden lapaset. Nyt meneillään on hieman haastavampi työ, nimittäin neuletakki. Elämäni ensimmäinen. Tässä on instagramista poimittu maistiainen siitä - lopputuloksen ja ohjeen esittelen myöhemmin, kun työ on valmis.






Valmistakin on kuitenkin tullut. Steppilangasta kudoin itselleni jo kevättä varten samanlaiset sukat, kuin kummitytölle jouluksi. Ne ovat tosi sopivat ainoana sukkana tai ohuen sukan päällä tennarissa. Austermannin Steppilangassa on AloeVeraa ja JoJoba-öljyä, joten niitä kannattaakin pitää ainoana sukkana. Tekee kuulemma silminnähden hyvää jalkapohjien iholle.

Kudoin ne varpaasta varteen kaksi sukkaa kerrallaan, joten sain steppilangan lopun käytettyä hyödyksi viimeistä metriä myöten. Puikot olivat siis Addin 2mm paksut ja 100 cm pitkät pyöröpuikot. Silmukoita oli 48 per sukka.

En vieläkään opetellut aloittamaan kärjestä molempia sukkia yhtä aikaa, vaan tein ensin toisen kärjen sukkapuikoilla, sitten toisen kärjen ja siirsin vasta sitten pyöröpuikoille. Helpompi aloittelijalle näin.







Jämälangoista kudoin äidilleni lapaset, joitä hän toivoi nahkakinttaiden alulapasiksi. Käytin Suri alpakkalankojen loput, ja niistä tuli ihan uskomattoman pehmeää ja lämmintä pintaa. Punainen lanka on Alpakka Silkeä, joka on sileämpi, ei ihan niin suloinen tässä tapauksessa, mutta melkein. Nämä tein myös kaksi kerrallaan, samoilla Addin pyöröpuikoilla. Kahta kerrallaan tehdessä saa myös jämälangat tehokkaasti käyttöön ja lapasista tuli samanlaiset.









Myös yhden miesten sukat olen tehnyt, nämä ihan seiskaveikasta ja tavalliseen tapaan sukkapuikoilla: ensin toinen ja sitten toinen. Ne ovat minulle luonnollisesti aivan liian suuret :)

Nahkatuolin maalaaminen

Silloin tällöin tulee takapakkia. Siinä tapauksessa useimmiten keksin uuden suunnitelman, mutta tällä kertaa minusta tuntuu että tämä projekti oli tässä. Tämän tuolin kanssa minä en vain tule toimeen. Se on aiheuttanut jo ihan liikaa harmaita hiuksia. Se on ollut mulla kohta kolme vuotta, enkä ole päässyt istumaan siihen vieläkään. Arvaatte varmaan: nahkatuolin maalaaminen ei ihan onnistunut. Mutta hieno siitä tuli, vai mitä!?

Jos aloitetaan ihan alusta, niin ensimmäinen ongelma oli että se haisi ihan kammottavan vahvasti märälle koiralle - joo, ilmeisesti sellainen oli käyttänyt sitä nukkumapaikkanaan. Ostin tuolin asutusta asunnosta, käytöstä, joten oletin, että siinä ei olisi pinttyneitä hajuja, niinkuin ulkovarastossa olleissa monesti voi olla. Mutta oletin väärin. Kotona huomasin tehneeni virheen.

Kun sain tuuletettua ja pestyä tuolista koiran hajun, päätin tehdä sen ruskeaan väriin hieman ehostusta - virhe jälleen. Värjäämiseen käyttämäni aines ei sitten pysynytkään tuolissa, vaan sitä lähti hankaamalla - se olisi sotkinut vaatteet, jos siinä olisi istunut. Kuvittelin, että irtoväri kuluisi ajanmyötä pinnasta ja kunnolla kiinnittynyt väri jäisi, mutta niin ei käynyt.

Ajattelin, että tässä en menetä mitään jos kokeilen, pysyykö kalkkimaali nahkaisessa huonekalussa. Sillä voi maalata kangasta ja metallia, eli oletettavasti myös nahkaa. No nyt olen viisampi. Tuoli näyttää ihan huippu mageelta, väri on aivan hurmaava! Mutta mutta. Se varisee. Pinnan olisi kai parempi olla joko kangas joka imee maalia tai metalli joka ei taipuile - tai jotain vastaavaa, mutta EI siltä väliltä.

Käytin siis Annie Sloanin kalkkimaalia, joka oli hyvin positiivinen kokemus. Koostumus oli paksu, purkki piti ehdottomasti sekoittaa kunnolla jollakin sekoitustikulla, hölskyttämällä maali ei liikahtanut purkissa minnekään. Kaikki meni aluksi oikein hyvin, levitin maalia tuoliin ja olin haltioissani väristä.

Olin kuitenkin laittanut maalin sekaan hieman vettä, ettei maalikerros olisi niin paksu ja tekisi tuolista tönkköä. Siinä tuli taas virhe. Kun sitten joistakin kohti paistoi vielä ruskea sävy alta, maalin paikkaaminen oli vaikeaa. Ongelma liittyi mielestäni nahkan kovaan pintaan ja uskoisin että sama ongelma voi olla myös metallia tai melamiinia maalatessa. Älä siis notkista maalia liikaa.

Maalin kuivuttua totesin, että pinta pitää vahata - muuten maalipinta imee itseensä likaa ainakin käsinojiin istujan käsistä ja selkänojaan takaraivosta. Vahasin tuolin ja samalla huomasin, että maali alkoi varista kuin hieroin pintaa. Levitin vahan ja luin purkista, että kahden tunnin kuluttua olisi aika kiillottaa vaha. Kahden vuorokauden kuluttua palasin kiillottamaan.... kaksi tuntia oli ilmeisesti aiheesta mainittu purkissa, sillä kahdessa vuorokaudessa vaha oli kuivunut jo aivan liian kovaksi. Vahasta jäi pieniä valkoisia hippusia, joita hangatessa rapisi maalia lattialle vähän lisää.

Noniin, ja nyt mulla on tuoli jonka kanssa en ole tullut toimeen hetkeäkään ja se varistaa maalia jos siinä istuu enemmän kuin harvakseltaan hetken. Mutta se näyttää tosi hyvältä! Väri on edelleen yyberhieno ja look tyylikäs vintage. Ruskea, mikä rapisevan maalina alta ryppykohdissa paljastuu, sopii sinisen kanssa ja tekee tuolista vain entistä rouheamman. Eikä maalia mitenkään hirveästi varise, ei niitä kohtia kuvasta näköjään edes huomaa. Mutta silti.

Eli maalaaminen ihan melkein onnistui! Paljosta ei ole kiinni ja jollekin tämä ehkä kelpaisikin. Mulla vaan ei ole nyt intressejä pitää yhtään ylimääräistä nojatuolia tai ylipäätään muunlaista kuin ihan ykkösnojatuolia. Minä en jatka tämän tuolin kanssa enää. Meillä ei synkkaa. Olen uhrannut tämän eteen ihan käsittämättömän monta työtuntia saamatta vastinetta.

Mutta mitä minä tekisin nyt tälle? Huoliiko joku tämän kotiinsa? Tuleeko kenellekään mieleen vielä jotain ideaa, mihin tätä voisi käyttää tai minne tämän voisi viedä? Veisin kaatopaikalle mutta kun ei nyt ole asiaa sinnepäin. Muutenkin - täysin ehjä tuoli. Ideoita? Anyone?

Viikonlopun verran tietoista poissaoloa

Toiset ne sanoo, että tietoinen läsnäolo on avain onnellisuuteen. Suoraan sanoen en ole toistaiseksi ihan ymmärtänyt tuota tietoista läsnäoloa - tai jos se on yksinkertaisesti tietoisesti olemista, niin siinä tapauksessa olen pyrkinyt elämään niin jo pitkään.

Nyt olen kuitenkin ollut erityisen väsynyt ja kaipasin lomaa. Viikonlopun pituinen loma opetti läsnäolosta ja poissaolosta paljon. Viikonlopun tavoitteena oli olla rauhassa, täysin poissaoleva, eikä edes ajatella mitään. Lomakohteena oli mummonmökki noin 20 min ajomatkan päässä kotoani.

Mökissä tunnelma oli kuin mummolassa - rauhallinen, seesteinen ja juuri niin pysähtynyt, kuin siellä kulloinkin paikalla olevien ihmisten mieli milloinkin oli. Jos mieli halusi rauhoittua, mökki ja sen miljöö antoivat sille mahdollisuuden. Paksut hirsiseinät vaimensivat kaiken melun ja sisällä oli vain hiljaisuus. Jos mieli olisi halunnut juosta, olisi puitteet sen mahdollistaneet.

Emma-mummon mökissä tuli tunne, että minulta ei vaadita mitään - ei edes lomailua, lepäämistä tai elämästä nauttimista. Ei asioiden selvittelyä tai analysointia, ei puhumista, ei edes ajattelemista (eikä tietoista läsnäoloa). Enkä minäkään vaatinut mökiltä muuta, kuin mitä se oli. Tavallinen mummonmökki: eripari astiat, kuvan litistävä putkitelkkari, jonka päällä pitsiliina, pönttöuunin lämpö ja radio ikkunalaudalla. Luminen piha ja pehmeät pihasaunan löylyt.

Vapaaehtoiset aktiviteetit, joita tulin loman aikana harrastaneeksi, olivat kutakuinkin tässä: Neulomista, värityskirjan värittämistä, pitkä kävelylenkki merenjäälle, saunomista pihasaunassa, teen juontia ja nukkumista.

Nukkumisesta täytyykin sanoa - nukuin uskomattoman hyvin! Näin kahden yön ajan aivan valtavan määrän unia - samoin lomaseurana ollut äitini. Mieli järjesteli ajattelemattomia ajatuksia. Unia nähdessä kuitenkin usein heräilee: nyt totesin aamulla, että en herännyt ehkä kertaakaan. Aloin kyllä epäilemään, että jos olisinkin herännyt, olisinko tiennyt olevani hereillä, sillä mökissä oli täydellinen pimeys ja hiljaisuus.

Jälkeenpäin mietin, miten erilainen loma voikaan olla.

Tipujen kuoriutuminen

Päivät 10-11

Voi tätä elämää, kanalassa piipittää kolme kahdentoista päivän ikäistä untuvikkoa. Alkuvuodesta Josefiina-kana "lässähti" eli päätti alkaa hautomaan, vaikka keräsin munitut munat päivittäin pois. Hautomisvietti pisti kanan istumaan pesässä päivät ja yöt, vaikka sillä ei ollut siellä edes haudottavaa. Koska Josefiina vaikutti olevan tosissaan, päätin antaa sille muutaman munan alle. Kun kanalassa on kukko, munista voi kuoriutua tipuja.

Kana hautoo munia kolme viikkoa ja poistuu pesästä vai pienen tauon ajaksi. Silloin se syö ja venyttelee siipiään ja sukii höyheniään. Saattaa se ottaa vielä pikaisen kylvynkin turvepehkussa. Munat pysyvät hetken aikaa lämpiminä, sitten emo jo palaa takasin pesään hautomaan. Muut kanat nukkuvat orsilla, mutta hautova kana nukkuu pesässä.

Koko haudonnan ja poikasista huolehtimisen ajan emo on valmis puolustamaan munia ja kuoriutuneita untuvikkojaan. Jos hautovaa kanaa lähestyy, se varoittaa ensin potpottamalla ja jos laitat kätesi lähemmäs, se antaa nokkaa säälimättä. Kanan nokkaisut eivät kuitenkaan käy kipeää (kovin usein ;) ) vaikka tuntuvat kyllä.

Kanan vastusteluista huolimatta sen alta on kerättävä ylimääräiset munat pois päivittäin. Hautova kana saattaa itse munia vielä haudonnan aloittamisen jälkeen muutaman munan, sen lisäksi pesässä voi "mystisesti" käydä munimassa myös joku toinen kana, vaikka ihminen ei sitä koskaan olisi näkemässä. Siksi haudottavat munat on merkitty ja muut kerätään pois. Näin myös kaikki haudottavat munat kuoriutuvat samaan aikaan.

Kun kolme viikkoa on kulunut, munista alkaa ensin kuulumaan hentoa piippausta ja sitten niihin tulee säröjä. Tipu tekee munan kuoreen reiän, kohta kuori halkeaa ja tipu kuoriutuu. Sen pitää pysyä lämpimässä emon alla niin kauan, että sen höyhenpeite kuivuu, ennenkuin se voi kurkistaa emon alta ulkomaailmaan.

Päivät 1-2

Tipuilla on kuoriutumisen jälkeen päiväksi tai pariksi energiaa, jonka jälkeen niitä pitää alkaa ruokkimaan. Emolle tarjoilin kuoriutumispäivänä ruokaa pesään, sillä se ei halunnut poistua pesästä kun sillä oli vasta kuoriutuneita poikasia alla. Jo kuoriutumispäivän iltana ensimmäisenä kuoriutunut tipu tuli syömään emolle tarjoilemaani ruokaa reippaana. Muut kuoriutuivat vähän myöhemmin ja olivat tuolloin vasta muutaman tunnin ikäisiä.

Tipuja odottaessa tulee myös varautua surullisiin tapauksiin, sillä tipujen kuolemat ovat melko yleisiä. Niinpä näistäkin viidestä kuoriutuneesta tipusta kaksi kuoli kolmen ensimmäisen vuorokauden aikana. Päivä päivältä ne kuitenkin vahvistuvat ja todennäköisyys jäädä eloon kasvaa.

Pari päivää pikkuruiset pysyivät emon kanssa pesässä ja vein niille sinne ruokaa kolme kertaa päivässä. Pikkuruiset oleilivat emon alla lämpimässä ja tulivat esille ruoka-aikoina. Kolmantena päivänä ne olivat lähtäneet pesästä jaloittelemaan. Emo potpottaa pikkuisille ja varoittaa muita kanoja tulemasta lähelle. Pikkuruiset piipittävät kokoajan - ne ovat piipittäneet kuoriutumisesta lähtien lähes taukoamatta. Se on niiden tapa pysyä yhdessä, kun emo kuulee missä poikaset ovat ja poikaset kuulevat missä sisarukset ovat.

Päivät 2-3

Päivät 2-3

Vaikka emo on untuvikkoineen lähtenyt pesästä, se liikkuu pikkuiset helmoissaan melko vähän. Pikkuruiset juoksevat aina välillä kauemmas ja sitten taas takaisin emon alle. Emon helmoissa niillä on turvallinen ja lämmin paikka, jossa ne viihtyvät, vaikka tekevätkin välillä tukimusmatkoja. Illalla emo vie ne pesään nukkumaan.

Muut kanat ovat suhtautuneet uusiin pikkuruisiin melko välinpitämättömästi. Ruokaa olen antanut kahdesta kupista - aikuisille toisesta ja pikkuruisille sekä niiden emolle toisesta kupista. Itse olen ollut välissä ja pitänyt aikuiset poissa pienten ruokakupilta, että untuvikot saavat syödä rauhassa. Isot osaavat olla melkoisia ahmatteja, mutta ovat olleet tyytyväisiä järjestelyyn kunhan hekin saavat herkkuja.



Olen ruokkinut tipuja kolme kertaa päivässä ensimmäisen kymmenen päivän ajan (noin klo 7, 14 ja 18) ja nyt vähentänyt ruokailuja kahteen kertaan päivässä (jotta voin käydä normaalisti töissä). Ruokin ne aamulla ja iltapäivällä heti kun tulen töistä. Illalla vien kuitenkin vielä jotain nokittavaa kanalaan, jotta tiput voivat yöllä/aikaisin aamulla käydä syömässä, jos nälkä yllättää. Tiput tarvitsevat hiilihydraatteja, proteiineja ja vitamiineja, joten olen pyrkinyt ruokkimaan niitä mahdollisimman monipuolisesti. Olen antanut mm. keitettyä ohraa ja riisiä, rouhittuja herneitä, paistettua jauhelihaa, keitettyä kananmunaa, kaurahiutaleita, raejuustoa, keitettyä perunaa ja porkkanaa ja salaattia. Myös aikuisten kanojen rehua ovat pikkuruiset maistelleet.

Pienistä kanapojista on vaikea erottaa, ovatko ne kukkoja vai kanoja. Kukkopojilla alkaa aikaisemmin näkymään päälaella sahalaitainen harja ja niiden siipisulat kasvavat aiemmin pitemmiksi, kuin kanoilla. En kuitenkaan näe näissä vielä mitään eroja. Voi olla ettei erot vielä ole niin selkeät että niitä erottaisi tai sitten koko porukka on samaa sukupuolta. Sukupuolen tietää varmaksi viimeistään sitten, kun kukkopoika alkaa kiekumaan tai kana aloittaa muninnan noin neljän kuukauden ikäisinä - useimmissa tapauksissa sukupuolen voi sentään todeta aiemmin :)

Viime päivinä untuvikot ovat kasvattaneet siipiinsä sulat ja niillä alkaa myös näkyä pieni pyrstöntöpö. Jalat ovat kasvaneet pituutta, vaikka vartalo muuten ei ole kasvanut ihan niin nopeasti, kuin kuvittelin. Isoja ne eivät vieläkään ole. Nyt kun niillä on siivet, ne näyttävät sentään jo linnuilta eivätkä enää vain hahtuvapalloilta. Piipittäminen ja pikkuruisten kasvu isoiksi jatkuu vielä muutaman kuukauden ja kesän korvalla ne ottavat jo paikkansa aikuisten joukossa. Siihen asti minä pyrin ottamaan kaiken ilon irti näistä söpöläisistä.

Päivät 10-11

Päivät 10-11

Talven villasukkasaldo

Tänä talvena minuunkin on tarttunut neuloosi. Olen kutonut niin paljon, etten ole ehtinyt kaikkia raportoida edes tänne blogiin, joten tässä tulee kooste tämän talven saldosta - villasukista ja muista tuotoksista.

 

 

Suri alpakka neule

 

Itselleni olen kutonut toisen Suri alpakka neuleen. Sain ensimmäisen alpakkalangasta neulotun villapaidan valmiiksi loka-marraskuussa ja ihastuin siihen täysin. Pidin sitä pari kuukautta päivittäin päällä ja totesin, että tarvitsen toisen samanlaisen, jotta toinen saa vuorollaan levätä ja tuulettua, välillä käydä vesipesussakin. Suri -langasta tehdyn neuleen voi pestä 30 asteen hienopesussa ja neule näytti kestävän sen hyvin. Kovassa käytössä neule oli venähtänyt, mutta pesu palautti sen kuosiinsa ja pesun jälkeen se oli kuin uusi taas.

 

Uusi Suri -neule on petroolin värisestä langasta, minun mieleeni täydellinen harmahtavan vihreä sävy. Tein nyt koko miehustan 130 silmukalla - ilman levennyksiä tai kavennuksia, joita ensimmäiseen paitaan tein. Tämä on helpompi ja lopputulos on jopa parempi. Pelkäsin että lanka loppuu kesken, joten tein hihat magic loop -tekniikalla, eli neulomalla molemmat hihat yhtä aikaa, yksillä pyöröpuikoilla. Jos lanka olisi loppunut, niin olisi ainakin loppunut molemmista hihoista saman verran :) Viisi kerää kuitenkin riitti hyvin, lankaa jäi noin puoli kerää.

 

Ohje kokonaisuudessaan löytyy aiemmasta postauksesta Chabby chic villapaita, klik tästä!

 

 

 

Sukkia laadukkaista langoista

Joululahjoiksi kudoin sukkia. Sukkiin minulla oli Käsityöliike Katariinan valikoimasta Austermann Step-sukkalankaa sekä Arne&Carlos "kirjoneulelankaa". Schachenmayr Regia Arne&Carlos langasta tulee siis itsestään kirjoneuleen näköistä jälkeä. Norjalaiset neulesuunnittelijat Arne ja Carlos ovat suunnitelleet langat ja design vaihtuu sesonkien mukaan. Minulla oli sini-vihreä kerä ja toinen kerä kirkkaamman sinistä. Yhdestä kerästä tulee kahdet naisten sukat. Sekä Steppilankaan että Arne&Carlos -lankaan käy 2-2,5 koon puikot ja sukista tulee ohuet, hyvin kenkiin, monoihin tai luistimiin mahtuvat villasukat.












Magic loop -tekniikka - kaksi sukkaa yhdellä kerralla!

Opettelin magic loop -tekniikan, jotta voisin käyttää nämä sukkalangat loppuun ilman, että lanka loppuu kesken kriittisessä paikassa tai että sitä jää yli kiusallisen verran. Neuloin ensimmäiset sukat tavalliseen tapaan bambupuikoilla, mutta toiset sukat aloitin kärjestä ja neuloin kaksi sukkaa yhtä aikaa pyöröpuikoilla. Olin jo aiemmin opetellut tiimalasikantapään joka neulotaan ihan samalla tavalla varresta kärkeen päin tai kärjestä varteen päin, ja koska kantapää oli hallussa, uusi tekniikka oli melko helppo, kun vauhtiin pääsi. Koska kärjestä päin piti aloittaa "tyhjästä" luomaan silmukoita ja tehdä kärkikavennukset - siis lisäykset - uudella tavalla, tein ne tavallisilla puikoilla: ensin toisen sukan varvasosan, sitten toisen. Sitten vasta siirsin valmiit alut pyöröpuikoille ja jatkoin magic loop -tekniikalla. Tämä oli kätevä kikka aloittelijalle.

Magic loop tekniikkaan tarvitset pyöräpuikot, joissa on riittävän pitkä ja taipuisa kaapeli. Jos kaapeli on liian jäykkä tai lyhyt, jää kaapelin taitoskohtiin helposti löysiä silmukoita, jotka näkyvät reikinä valmiissa työssä. Suosittelen siis opettelemaan tekniikkaa hyvillä puikoilla ja langalla, jonka voit tarvittaessa purkaa (Suri -lankaa on työläs purkaa ja minulla jäi vähän löysiä hihoihin, vaikka olin jo harjoitellut. Onneksi ne eivät näy kovin selvästi.)





Lapaset

Näiden lisäksi tein jo syksyllä itselleni syyslapaset Sandnes Garnin Alpakka Strompegarn -langasta. Lanka on erittäin pehmeää ja lämmintä, joten nämä palvelivat pitkälle syksyyn, ennen kuin tuli nämä kunnon pakkaset ja piti vaihtaa nahkakinttaisiin. Puikot olivat 2,5 bambupuikot.










Vielä on lankoja jäljellä ja ideoita odottamassa. Talvea on vielä jäljellä ja tässä ehtii syntyä vielä yhtä jos toistakin :)