perjantai 11. maaliskuuta 2016

Viikonlopun verran tietoista poissaoloa

Toiset ne sanoo, että tietoinen läsnäolo on avain onnellisuuteen. Suoraan sanoen en ole toistaiseksi ihan ymmärtänyt tuota tietoista läsnäoloa - tai jos se on yksinkertaisesti tietoisesti olemista, niin siinä tapauksessa olen pyrkinyt elämään niin jo pitkään.

Nyt olen kuitenkin ollut erityisen väsynyt ja kaipasin lomaa. Viikonlopun pituinen loma opetti läsnäolosta ja poissaolosta paljon. Viikonlopun tavoitteena oli olla rauhassa, täysin poissaoleva, eikä edes ajatella mitään. Lomakohteena oli mummonmökki noin 20 min ajomatkan päässä kotoani.









Mökissä tunnelma oli kuin mummolassa - rauhallinen, seesteinen ja juuri niin pysähtynyt, kuin siellä kulloinkin paikalla olevien ihmisten mieli milloinkin oli. Jos mieli halusi rauhoittua, mökki ja sen miljöö antoivat sille mahdollisuuden. Paksut hirsiseinät vaimensivat kaiken melun ja sisällä oli vain hiljaisuus. Jos mieli olisi halunnut juosta, olisi puitteet sen mahdollistaneet.

Emma-mummon mökissä tuli tunne, että minulta ei vaadita mitään - ei edes lomailua, lepäämistä tai elämästä nauttimista. Ei asioiden selvittelyä tai analysointia, ei puhumista, ei edes ajattelemista (eikä tietoista läsnäoloa). Enkä minäkään vaatinut mökiltä muuta, kuin mitä se oli. Tavallinen mummonmökki: eripari astiat, kuvan litistävä putkitelkkari, jonka päällä pitsiliina, pönttöuunin lämpö ja radio ikkunalaudalla. Luminen piha ja pehmeät pihasaunan löylyt.

Vapaaehtoiset aktiviteetit, joita tulin loman aikana harrastaneeksi, olivat kutakuinkin tässä: Neulomista, värityskirjan värittämistä, pitkä kävelylenkki merenjäälle, saunomista pihasaunassa, teen juontia ja nukkumista.

Nukkumisesta täytyykin sanoa - nukuin uskomattoman hyvin! Näin kahden yön ajan aivan valtavan määrän unia - samoin lomaseurana ollut äitini. Mieli järjesteli ajattelemattomia ajatuksia. Unia nähdessä kuitenkin usein heräilee: nyt totesin aamulla, että en herännyt ehkä kertaakaan. Aloin kyllä epäilemään, että jos olisinkin herännyt, olisinko tiennyt olevani hereillä, sillä mökissä oli täydellinen pimeys ja hiljaisuus.
















Jälkeenpäin mietin, miten erilainen loma voikaan olla.






4 kommenttia:

  1. Suloisen näköinen paikka ja täydellisen kuuloinen irtiotto!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihan mahtavalta lomalta! Kannatan ehdottomasti sitä, että lomalta haetaan lopputulosta, tunnetta ja vaikutusta, eikä vain jotenkin yleisesti "hohdokasta” paikkaa. Tietoinen poissaolo - just niin parasta :))

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...