torstai 11. helmikuuta 2016

Tipujen kuoriutuminen

Päivät 10-11

Voi tätä elämää, kanalassa piipittää kolme kahdentoista päivän ikäistä untuvikkoa. Alkuvuodesta Josefiina-kana "lässähti" eli päätti alkaa hautomaan, vaikka keräsin munitut munat päivittäin pois. Hautomisvietti pisti kanan istumaan pesässä päivät ja yöt, vaikka sillä ei ollut siellä edes haudottavaa. Koska Josefiina vaikutti olevan tosissaan, päätin antaa sille muutaman munan alle. Kun kanalassa on kukko, munista voi kuoriutua tipuja.

Kana hautoo munia kolme viikkoa ja poistuu pesästä vai pienen tauon ajaksi. Silloin se syö ja venyttelee siipiään ja sukii höyheniään. Saattaa se ottaa vielä pikaisen kylvynkin turvepehkussa. Munat pysyvät hetken aikaa lämpiminä, sitten emo jo palaa takasin pesään hautomaan. Muut kanat nukkuvat orsilla, mutta hautova kana nukkuu pesässä.

Koko haudonnan ja poikasista huolehtimisen ajan emo on valmis puolustamaan munia ja kuoriutuneita untuvikkojaan. Jos hautovaa kanaa lähestyy, se varoittaa ensin potpottamalla ja jos laitat kätesi lähemmäs, se antaa nokkaa säälimättä. Kanan nokkaisut eivät kuitenkaan käy kipeää (kovin usein ;) ) vaikka tuntuvat kyllä.

Kanan vastusteluista huolimatta sen alta on kerättävä ylimääräiset munat pois päivittäin. Hautova kana saattaa itse munia vielä haudonnan aloittamisen jälkeen muutaman munan, sen lisäksi pesässä voi "mystisesti" käydä munimassa myös joku toinen kana, vaikka ihminen ei sitä koskaan olisi näkemässä. Siksi haudottavat munat on merkitty ja muut kerätään pois. Näin myös kaikki haudottavat munat kuoriutuvat samaan aikaan.

Kun kolme viikkoa on kulunut, munista alkaa ensin kuulumaan hentoa piippausta ja sitten niihin tulee säröjä. Tipu tekee munan kuoreen reiän, kohta kuori halkeaa ja tipu kuoriutuu. Sen pitää pysyä lämpimässä emon alla niin kauan, että sen höyhenpeite kuivuu, ennenkuin se voi kurkistaa emon alta ulkomaailmaan.

Päivät 1-2

Tipuilla on kuoriutumisen jälkeen päiväksi tai pariksi energiaa, jonka jälkeen niitä pitää alkaa ruokkimaan. Emolle tarjoilin kuoriutumispäivänä ruokaa pesään, sillä se ei halunnut poistua pesästä kun sillä oli vasta kuoriutuneita poikasia alla. Jo kuoriutumispäivän iltana ensimmäisenä kuoriutunut tipu tuli syömään emolle tarjoilemaani ruokaa reippaana. Muut kuoriutuivat vähän myöhemmin ja olivat tuolloin vasta muutaman tunnin ikäisiä.

Tipuja odottaessa tulee myös varautua surullisiin tapauksiin, sillä tipujen kuolemat ovat melko yleisiä. Niinpä näistäkin viidestä kuoriutuneesta tipusta kaksi kuoli kolmen ensimmäisen vuorokauden aikana. Päivä päivältä ne kuitenkin vahvistuvat ja todennäköisyys jäädä eloon kasvaa.

Pari päivää pikkuruiset pysyivät emon kanssa pesässä ja vein niille sinne ruokaa kolme kertaa päivässä. Pikkuruiset oleilivat emon alla lämpimässä ja tulivat esille ruoka-aikoina. Kolmantena päivänä ne olivat lähtäneet pesästä jaloittelemaan. Emo potpottaa pikkuisille ja varoittaa muita kanoja tulemasta lähelle. Pikkuruiset piipittävät kokoajan - ne ovat piipittäneet kuoriutumisesta lähtien lähes taukoamatta. Se on niiden tapa pysyä yhdessä, kun emo kuulee missä poikaset ovat ja poikaset kuulevat missä sisarukset ovat.

Päivät 2-3
Päivät 2-3

Vaikka emo on untuvikkoineen lähtenyt pesästä, se liikkuu pikkuiset helmoissaan melko vähän. Pikkuruiset juoksevat aina välillä kauemmas ja sitten taas takaisin emon alle. Emon helmoissa niillä on turvallinen ja lämmin paikka, jossa ne viihtyvät, vaikka tekevätkin välillä tukimusmatkoja. Illalla emo vie ne pesään nukkumaan.

Muut kanat ovat suhtautuneet uusiin pikkuruisiin melko välinpitämättömästi. Ruokaa olen antanut kahdesta kupista - aikuisille toisesta ja pikkuruisille sekä niiden emolle toisesta kupista. Itse olen ollut välissä ja pitänyt aikuiset poissa pienten ruokakupilta, että untuvikot saavat syödä rauhassa. Isot osaavat olla melkoisia ahmatteja, mutta ovat olleet tyytyväisiä järjestelyyn kunhan hekin saavat herkkuja.



Olen ruokkinut tipuja kolme kertaa päivässä ensimmäisen kymmenen päivän ajan (noin klo 7, 14 ja 18) ja nyt vähentänyt ruokailuja kahteen kertaan päivässä (jotta voin käydä normaalisti töissä). Ruokin ne aamulla ja iltapäivällä heti kun tulen töistä. Illalla vien kuitenkin vielä jotain nokittavaa kanalaan, jotta tiput voivat yöllä/aikaisin aamulla käydä syömässä, jos nälkä yllättää. Tiput tarvitsevat hiilihydraatteja, proteiineja ja vitamiineja, joten olen pyrkinyt ruokkimaan niitä mahdollisimman monipuolisesti. Olen antanut mm. keitettyä ohraa ja riisiä, rouhittuja herneitä, paistettua jauhelihaa, keitettyä kananmunaa, kaurahiutaleita, raejuustoa, keitettyä perunaa ja porkkanaa ja salaattia. Myös aikuisten kanojen rehua ovat pikkuruiset maistelleet.

Pienistä kanapojista on vaikea erottaa, ovatko ne kukkoja vai kanoja. Kukkopojilla alkaa aikaisemmin näkymään päälaella sahalaitainen harja ja niiden siipisulat kasvavat aiemmin pitemmiksi, kuin kanoilla. En kuitenkaan näe näissä vielä mitään eroja. Voi olla ettei erot vielä ole niin selkeät että niitä erottaisi tai sitten koko porukka on samaa sukupuolta. Sukupuolen tietää varmaksi viimeistään sitten, kun kukkopoika alkaa kiekumaan tai kana aloittaa muninnan noin neljän kuukauden ikäisinä - useimmissa tapauksissa sukupuolen voi sentään todeta aiemmin :)

Viime päivinä untuvikot ovat kasvattaneet siipiinsä sulat ja niillä alkaa myös näkyä pieni pyrstöntöpö. Jalat ovat kasvaneet pituutta, vaikka vartalo muuten ei ole kasvanut ihan niin nopeasti, kuin kuvittelin. Isoja ne eivät vieläkään ole. Nyt kun niillä on siivet, ne näyttävät sentään jo linnuilta eivätkä enää vain hahtuvapalloilta. Piipittäminen ja pikkuruisten kasvu isoiksi jatkuu vielä muutaman kuukauden ja kesän korvalla ne ottavat jo paikkansa aikuisten joukossa. Siihen asti minä pyrin ottamaan kaiken ilon irti näistä söpöläisistä.



Päivät 10-11

Päivät 10-11




7 kommenttia:

  1. Olipas hellyttävä pikkuisia, onnea myös 'keinoemolle' iloisesta perheenlisästä. Viime kesänä ystäväperheen kesäkanat yllättivät myös viidellä tipulla, joista kaksi osoittautui kukoksi. Hauskaa niitten touhuja ja kasvamista oli seurata.
    Mukavaa kevättä toivottelee Keekeläinen (jonka puolison isoisoäiti muuten oli nimeltään Annakreeta)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos Keekeläinen! :) Hmmm! Minunkin nimi tulee suvusta isoäidin isoäidiltä, eikä se silloin ole ollut ihan niin harvinainen kuin nykyään, mutta ei tainnut olla yleinen silloinkaan! Mielenkiintoinen yhteensattuma. Ettei vain oltaisi sukua?

      Poista
    2. Jaa-a, eipä tuota arvaa varmaksi sanoa. Samaa maakuntaa asutetaan ja saman kästyöliikkeen lankoja ostellaan - hyvinkin voit olla mieheni sukua. Jos 'teidän' Annakreetan mies oli Matti, todennäköisyys vaan lisääntyy. Tosin jos suvun tarinoita muistan oikein, tällä ko. parilla ei ollut tyttäriä, jotka olisivat jääneet Suomeen; lähtivät Amerikkaan ja jäivät sinne. Kenties joskus törmätään kaupungin kujilla tai jossain kesätapahtumassa viulun soidessa, kassothan, millaiset sukuselvitykset kehkeytyy ;)
      terveisin Keekeläinen

      Poista
  2. Voi elämä, mä en kestä noita pikku piipiäisiä! <3 Ja teidän kanatkin on niin kauniita. Vähän haaveilen omistakin kanoista. Saa nähdä toteutetaanko tämä haave. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tietysti haave toteutuu, jos päätät niin! (Mutta kannattaa tietysti harkita tarkkaan). Kanat on kyllä huippuja: ovat vaatimattomia mutta antavat niin paljon :)

      Poista
  3. En kestä! Mitä ihania suloisuuksia! kanakuume pahenee kyllä nyt. Ohnoes ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi :D Niin, jokos teille tänä keväänä tulee kanoja? ;)

      Teille kyllä suositteisin ehdottomasti suomalaisia maatiaiskanoja, jotka ovat käyneet sukupuuton partaalla, mutta ovat juuri ja juuri säilyneet 18 vuotta sitten aloitetun aktiivisen säilyttämistyön ansiosta. Suomalainen maatiaiskana kuuluu vanhan talon pihapiiriin ja rodun säilymisen edistäminen on kulttuuriteko :) Että ei muutakuin säilyttäjätiloilta kyselemään, josko parvessa olisi keväällä ylimääräisiä ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...