Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. syyskuuta 2017

Kukka-asetelmien tekeminen


Ai että mää tykkään leikkokukista! Oon vasta ihan viime aikoina innostunut leikkokukista, aiemmin ne tuntui jotenkin niin kertakäyttöisiltä. Mutta jos ostaa kestäviä kukkia, niistä voi tehdä aina vain uusia asetelmia. Kukat on yksinkertaisesti tosi kauniita, enkä tiedä miksi en ole aiemmin niitä osannut tällä tavalla arvostaa.

Sain innostusta Kokkolalaisesta kukkakaupasta Lindell Flowersista, jossa kävimme marttayhdistyksen porukalla vierailemassa. Paikan isäntä, Strömsöstäkin tuttu Owe Salmela näytti meille, kuinka hän tekee leikkokukista asetelmia ja antoi vinkkejä, mitä pitää leikkokukkien kanssa muistaa. Ilta oli mielenkiintoinen ja opettavainen. 

Muutama päivä myöhemmin menin käymään Kannuksen kukkakauppa Ruususessa. Ruusunen on hurmaava pikkukauppa, jossa on leikkokukkien ja viherkasvien lisäksi sisustustavaraa ja iloinen palvelu. Taisin jotenkin höpertyä siellä, nimittäin sen jälkeen meillä on ollut leikkokukkia lähestulkoon joka päivä. Ruususesta ostamani leikkokukat on poikkeuksetta kestäneet jopa kolmisen viikkoa! Kaksi viikkoa ne näyttävät tuoreilta, ja kolmannella viikolla - noh, ei enää virheettömiltä, mutta hyviltä. Kukat ovat minun kokemuksen aivan eri luokkaa kuin marketista ostetut kiput.

Kukkakaupasta voi selvitä ulos myös ilman, että kukkaron nyörejä täytyy höllentää kohtuuttomasti. Muutamallakin kukalla saa aikaiseksi kauniin asetelman kun käyttää luovuutta ja ehkä luonnon materiaaleja kukkien lisänä. Saat pieneen arjen piristykseen kukat jo 5-8 eurolla ja jos on varaa pistää rahaa hieman enemmän, 10-15 euroa, niin saat materiaalia toteuttaa jo isompi asetelma arkeen tai juhlaan.

Tässä ensimmäisessä simpelissä arkipäivän asetelmassa on käytetty kellarista löytyneitä pikkupulloja ja keittiön siivouspäivänä bongattu valurautapannu.



 




Toinen on juhlallisempi, tein sen kummitädilleni lahjaksi. Tein asetelman keraamiseen viherkasvin ruukkuun ja aloitin punomalla koivurisuista kranssipohjan tapaisen "pesän" kukille.











Tämä toinen kimppu meni "anoppikokelaalle" lahjaksi - tämä oli erittäin vaikea kuvata, kuvat eivät tee sille oikeutta. Myös tässä kimpussa on koivurisukranssi pohjana.








Asetelmien teossa riittää kyllä harjoiteltavaa, mutta olisipa tosi kiva oppia sitomaan kukkia! Tässä siis yksi haave tulevaisuuteen :)


-Annakreeta





maanantai 21. elokuuta 2017

Sisustamista uudessa kodissa


Uusi ympäristö inspiroi, ajatus saa tilaa lentää ja mielikuvitus pääsee irti. Päässä alkaa virrata ideoita, muistan aiemmin näkemiäni juttuja ja alan yhdistellä palasia mielessäni. Näin syntyy sisutusideat päässäni. Ja kun kahden kekseliään ideat lyödään yhteen, syntyy pikkuhiljaa meidän kodin sisustus.
 
Sisustuksen punaisena lankana on 60-luvun industrial, joka sopii mainiosti yhteen kodin historian kanssa. Rakennus on rakennettu 60-luvun alussa Bockin panimon lähettämöksi, jossa panimon juomia on varastoitu ennen kuin juomat on viety jakeluautoilla kauppoihin. Remonttia on tehty, ollaan tekemässä ja tullaan tekemään. Kiirettä emme kuitenkaan pidä. Asiat valmistuvat ajallaan ja elämme keskeneräisyyden keskellä siitä liiemmin piittaamatta. Moni muu asia menee elämässä pintaremontin edelle.
 
Tämän kesän suuri ponnistus oli kattoremontti ja tämän syksyn prioriteetti nro yksi on talvikanalan rakentaminen, jotta kanoille saadaan koti talveksi. Määräpäivä kanalalle on ennen yöpakkasia, joten hihat tulee laittaa heilumaan. Ensin kuitenkin muutama kuva sisustuksesta, joka meidän kotiin on muotoutumassa.
 
Muutama päivä sitten tein jännittävän löydön - Talon vanhat piirrustukset! Vuosien varrella on tehty paljon muutoksia, jos edes koskaan on piirrustusten mukaan rakennettu. Piirrustuksessa näkyy ensimmäinen kerros, jonka lisäksi meillä on kellarikerros ja yhden makuuhuoneen kokoinen yläkerta.
 

 
Sohva on meidän yhteinen hakinta, joka bongattiin findit.fi:stä. Tämä 60-70-luvun sohva on tukeva mutta mukava istua ja levittyy myös vuoteeksi. Näitä tekonahkasohvia on 60-70 -luvulla ollut paljon, mutta hyväkuntoiset ovat aika harvassa nykyään. Kuulisin mielelläni tarinaa näistä sohvista - kuinka ne tulivatkaan ajallaan niin suosituiksi?
 

 
 
Nämä sammaleenvihreät samettipintaiset 60-70 luvun nojatuolit ovat asuneet täällä jo kauan.
 


 
Kesälomareissultani hankin seinälle taulun, johon saa kirjoitella viestejä. Taulu ja kirjaimet ovat samanlaisia, kuin ne kerrostalojen rappukäytävien taulut, joissa asuntojen asukkaat on lueteltu.





Tämän talon mies on etsinyt jo kauan olohuoneen toiseen päähän peltistä puukaappia. Tänä kesänä tuli bongattua myös sellainen Ylivieskan kierrätysmyymälästä. Kyllä mies oli tyytyväinen, kun kävin sen hänelle ostamassa. Myymälän facebook sivu löytyy nimellä Kierrätys shop ja sinne lisäillään silloin tällöin kuvia myymälän valikoimasta.
 

 
 
 
 
 
 
 
Ideoita meillä on paljon tulevaisuuden varalle ja olen onnellinen, että meillä on niin selkeä yhteinen näkemys, jonka pohjalta on hyvä jatkaa niiden toteuttamista!


Mukavaa syksyä kaikille teille lukijoille, jotka vielä olette linjoilla vaikka päivitystahti tällä blogilla on suurin piirtein etanan luokkaa! :)
 



keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Tiiliseinä esiin



Tänään saatte kuulla tutkimusmatkasta nimeltä tiiliseinä! Oli tarkoitus kylläkin laittaa vai uusi laminaatti lattiaan, mutta hommassa tuli tiiliseinä vastaan. Kirjaimellisesti.


Niinkuin olen aiemmin kertonut, talolla on vaiherikas menneisyys. Jossain vaiheessa olohuoneesta on katkaistu tiiliseinä niin, että tiilen päät on jääneet ulos muun seinän tasosta ja niitä oli peitetty laastilla. Arvatkaa sainko pidettyä näppejäni irti siitä. Jos seinästä töröttää tiilenpäitä, niin eikö niiden kuulu näkyä! Sitä mitä et voi peittää, korosta. Iskin taltalla tiiliin ja rapsuttelin tiilenpäistä laastin pois. Sitten tilanne riistäytyi käsistä, mopo karkasi ja homma lähti lapasesta: oli pakko vähän naputella esiin myös sitä seinää, jonka pääty oli jo esillä. Hommasta tuli kauhea sotku, mutta oli (ainakin minun mielestäni) vaivan arviosta! Ai että mää tykkään tuosta tiiliseinästä!


Tarkoitus oli vielä vähän viimeistellä hommaa niin, että olisi putsannut vielä vähän paremmin ne tiilet, jotka otin esille: nyt niissä on vielä aika paljon harmautta päällä, mutta priorisoin muihin hankkeisiin välillä - kuten siihen laminaatin laittoon, mitä oltiin tekemässä. Olen seinään tyytyväinen näinkin ja myöhemmin ehtii jatkaa jos siltä alkaa tuntua. Kuulemma tällaiseen tiiliseinään kannattaisi laittaa esim saunasuoja päälle, ettei laastipöly rapise seinästä, mutta eipä tuo ole pahemmin rapissut vaikka saunasuoja on laittamatta. Lykkään siis sitäkin toistaiseksi.











sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kaapin ovien maalaaminen


Tuli päivitettyä eteisen kaapistoa tälle vuosituhannelle ;) Tuollaiset ritiläovet on oikeastaan aika hienot, vai mitä!? Mutta mäntypuu jotenkin masentava. Otin uuden kodin haltuun ja testasin perheen sietokyvyn rajoja - ei tullut rajat vastaan, vaikka maalausprojekti oli levällään olohuoneen lattialla muistaakseni ainakin pari viikkoa....ja vetimien hankkiminen on venynyt kuukausia! Kärsivälliyys asuu tässä talossa, kuten myös rento ote elämään.

Ritilät oli melko työläitä maalata ja jouduin maalaamaan kaksi maalikerrosta. Telaa ei voinut tässä projektissa käyttää, joten valitsin maaliksi liuotinohenteisen Empire -hyytelömaalin joka tasoittuu hyvin vaikka maalaa pensselillä. Mielummin olisin maalannut vesiohenteisella maalilla, mutta niillä on minun kokemukseni mukaan vaikea saada tasaista pintaa pensselillä ja vesiohenteisen kanssa käytän siksi mielummin telaa. Tässä projektissa se vai ei olisi käynyt.

Erityisesti liuotinohenteisella maalilla maalatessa kannattaa käyttää ohuita kumihanskoja, niin ei sotke käsiään. Kun maalaamisesta pitää taukoa, pensseliä voi kostuttaa hieman tärpättiin (ihan vähän riittää) niin, että se pysyy paremmin kosteana ja kääriä ympärille muovikelmua. Pensseli pysyy muovin sisässä hyvänä vaikka projekti vähän venähtäisi ja voit jatkaa maalaamista näppärästi sitten kun sen aika on.

Note to self: Ennen kuin alat maalata, imuroi ja pyyhi pölyt huolellisesti. Pölypallot, kissankarvat ym hiukkaset maalipinnassa eivät ole jees. Siitäkin huolimatta lopputulos on makee!


















lauantai 12. joulukuuta 2015

Makuuhuoneen sisustus

En olekaan varmaan vielä koskaan kertonut, miltä näyttää meidän yläkerrassa. Siellä meillä on makuuhuone ja "mieshuone" sekä pienessä aulassa vaatehuone. Nyt esittelen meidän makuuhuoneen.

Makuuhuoneen kalustus ja sisustus on melko simppeli. Miehen vaatteet säilytetään laatikostoissa, omat vaatteeni säilytän alakerran ateljeessä, kuten olen aiemmassa postauksessa jo näyttänyt.

Makuuhuoneesta on myös käynti parvekkeelle, joka oli pitkään oikeastaan turhan panttina. Sitten keksimme virittää sinne pyykkanarut, joten nyt sitä voi käyttää pyykin kuivaamiseen. Kätevää kun siinä on myös katto, niin pyykit ei kastu.

Sängyn runko on ostettu joitakin vuosia sitten kierrätyskeskuksesta. Lipastot ovat Ikean Hemnes -sarjaa. Matto on kirpparilta ja yöpöytänä toimivat jakkarat "perintönä" mummulasta. Virkattu päiväpeite on facebook-kirpparilta.









Sellainen makuuhuone :)

Hauskaa viikonloppua!
-Annakreeta 



maanantai 30. marraskuuta 2015

Portaikon uudistus

Eteisessä on tapahtunut aika suuri muutos, kun tuunasin vähän yläkertaan vievää portaikkoa. Aiemmin askelmien välissä oli raot, josta roskat ja pöly pääsi tippumaan portaiden alle. Haaveilin siitimmistä ja vanhanaikaisemmista portaista, umpinaisista. Pinterestissä on kaikenlisäksi hirveä määrä kaikkia hienoja ja persoonallisia portaikkoja, joissa on käytetty maalia ja tapetteja. Tässä on ennen ja jälkeen kuvat meidän portaikoista.


Meidän portaikko oli helppo laittaa umpeen. Tarvittiin vain 4 mm vaneria, vanerin sai naulattua ylä- ja alareunoista askelmiin kiinni pienillä nauloilla. Vanerin ostin valmiiksi mittojen mukaan sahattuna Finespolta, toimitusaika oli pari tuntia ja maksoin vain vanerista - sahaaminen kuului hintaan. Hämmentävän helppoa ja edullista. 

Vanerin palaset maalasin toiselta puolelta kalustemaalilla, samalla sävyllä, kuin portaiden askelmat on maalattu. Maalattu puoli näkyy portaiden alapuolella. Toisen puolen vanerista tapetoin marokkolaistyylisellä vaalealla tapetilla. Sen jälkeen kiinnitin vanerit paikoilleen.











Koko eteiseen tuli rauhallisempi tunnelma ja tapetti sopii meidän taloon tosi hyvin! Aiemmin rauhattomuutta toi se, että jokaisen portaan välistä näkyi läpi, portaat melkein vilisi silmissä. Musta portaikon alapuoli on "huomaamaton" ja hyvä jatkumo olohuoneen mustan seinänpätkän takana - Meillä siis olohuoneesta näkyy hyvin eteiseen.

Nyt kun portaikko on ummessa, on portaiden alla oleva tila paremmin otettavissa hyötykäyttöön. Jälleen kerran lopputulos oli parempi, kuin osasin kuvitellakaan! Se jos mikä palkitsee vaivasta.

Mukavaa viikon alkua kaikille! :)
-Annakreeta

P.S Käykäähän osallistumassa villasukkien arvontaan! Vielä ehtii, klikkaa tästä.


Saunan jouluinen sisustus

Ulkosaunassa on ihana saunoa talvella. Erityisesti pakkasella. Lumista polkua kiiruhdetaan narskuvan lumen päällä - tähtitaivaan alla - mahdollisimman nopeasti lämpimän saunan turvaan, sytytetään kynttilät ja huokaistaan syvään lauteille istuessa. 

Tänä talvena ei ole ollut vielä pakkasta kuin yhden kerran. Saunottu on kuitenkin parina iltana viikossa säännöllisesti. Saunalla olisi vielä rakentelua: lauteet ei ole ihan valmiit, väliovi jäi syksyllä maalaamatta ja pukuhuoneesta puuttuu penkki ja pikkupöytä. Suunnitelmat on kirkkaana mielessä, mutta lyhyt valoisa aika viikonlopun vapaapäivinä ei riitä suunnitelmien toteuttamiseen. Hommat odottaa suosiolla kevättä.

Saunalla on pimeä, siellä ei näy keskeneräiset työt. Ikkunasta katsellessa ei muista mitä kaikkea pitäisi tehdä - saunassa ajattelen kauniita asioita. Viime viikonloppuna sain lauteilla ajatuksen, jonka toteutin tänään. Laitoin ikkunaan oksan ja oksasta roikkumaan kristalleja. Loput neulaset tipahtaa varmaan ensimmäisissä löylyissä, mutta eipä se mittään.






Tämän oksan lisäksi saunan joulusisustus koostuu lähinnä lyhdyistä, joita on käytännön syistä useita. Saunapolun varressa on koivun rungon ympärillä valoköynnös, joka valaisee polun jyrkkää kohtaa, joka pimeässä on jopa vaarallinen.

Saunalla meillä on valaistuksena saunan ulkopuolella, ikkunan takana iso lyhty, jossa poltamme kerrallaan kolmea kynttilää. Se tuo riittävästi valoa löylyhuoneeseen. Pukuhuoneessa meillä on valot yleensä kahdessa mustassa pikkulyhdyssä. Tarvittaessa naulakon päälle voi laittaa vielä kolmannen, mutta koska emme tavallisesti käytä pukuhuonetta pukemiseen, niin valoa ei oikeastaan tarvitse enempää.

  


 





 
















Kopallinen inspiraatiota nyt myös Facebookissa!




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...