Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. marraskuuta 2015

Lamput lasipurkeista

Kun sain aiemmassa postauksessa esittelemäni vitriinin keittiön seinälle, tuli vastaan seuraava probleema: Keittiössä ollut lamppu ruokapöydän päällä näytti tukkivan koko keittiön. Lamppu ja vitriini tekivät pienestä keittiöstä jotenkin ahtaan. Sanoisinko jopa (feng shui amatöörinä) että qi ei päässyt enää virtaamaan. Jotain sellaista vaikeasti selitettävää tukkoisuutta keittiössä oli heti, kun vitriini oli paikoillaan. Otin lampun pois pöydän päältä ja tila näytti heti paremmalta. Ja millaiset lamput edellisen tilalle? Totesin, että haluan ikkunalle jotain, yhden sijasta kaksi tai kolme pientä. 

Siitä se sitten lähti, idea lamppuihin on tullut vastaan Pinterestissä ja livenä olen nähnyt vastaavat lamput Pietarsaarelaisessa pitseriassa, Mr. Bankissa. On muuten tosi hyvä pitsapaikka!




Lampun johdot on Clas Ohlsonilta ja ainakin Kokkolan liikkeessä minun kokemukseni mukaan on tosi asiantuntevaa henkilökuntaa. Kun selitin mitä suunnittelen, minulle osattiin myydä siellä oikeat osat. Sain yhdestä kattopistokkeesta vedettyä kolme johtoa ja sain ikkunalle kolme lamppua. Hommaan tarvittiin siis 1) kattopistoke, josta lähti lyhyt pätkä johtoa, sitten 2) tuo valkoinen kartio, jossa on valkoinen legopalikkaa muistuttava kappale sisällä ja alaosassa kolmelle johdolle reiät sekä 3) kolme kangaspäällysteistä johtoa, joiden päässä lampunkannat isokantaisille lampuille. Näiden osien liittämiseen tarvitaan vähän sähköosaamista, mutta asennus on itseasiassa tosi helppo. Kannattaa kysäistä apua joltakin joka homman osaa.






Sitten pääsin lasipurkkien kimppuun. Kansiin piti saada lampunkannan kokoiset reiät. Piirsin ensin lasipurkin kanteen lampunkannan mukaan ympyrän ja sitten koputtelin naulalla ja vasaralla reikiä viivan mukaan. Tein reikiä niin tiheään, kuin pystyin ja kun koko ympyrän kehä oli rei'itetty, irroitin keskikohdan käyttämällä pieniä sivuleikkureita ja talttapäistä ruuvimeisseliä vasaran kanssa. Lisäksi tein isommalla naulalla muutamia reikiä kanteen jotta purkissa kiertäisi vähän ilma.







Sitten vain lampun kannat purkin kannen läpi, lamppu ja purkki paikoilleen. Kattoon ruuvasin koukut, joista sain lamput roikkumaan. Hankin purkkeihin "antiikkilamput" siis halogenit, joissa lanka näkyy niinkuin vanhan ajan hehkulampuissa. Ne on tarkoitettu erityisesti sisustuskäyttöön ja niistä lähtevä valo on suurinpiirtein yhtä keltaista kuin kynttilän valo, eli omaan mieleeni aivan ihanan tunnelmallista. Inhoan kelmeää sinertävää valoa ja minusta tuntuu että tavallinenkin "lämmin valkoinen" on minulle liian kelmeä. Lampuissa oli 240 lumenia per lamppu ja kun niitä on kolme, se riittää hyvin työskentelyvaloksikin, vaikka pakkauksessa taisi olla että lamput ovat sisustuskäyttöön, ei niinkään valaisuun. Meille se oli keittiöön pöydän päälle juuri sopivasti ja onhan meillä kaapistojen yläreunassa sitten vielä toiset spottivalot.







Kopallinen inspiraatiota on myös Facebookissa!
Käy tykkäämässä, niin saat uusimmat jutut uutisvirtaasi.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Hyllyt keittiön seinälle

Keittiössä olen saanut tehtyä pienen kohennuksen. Kiinnitin pari avohyllyä, johon saan nyt purkit riviin. Hyllyt on liimapuulevyä, jotka on käsitelty harmaalla kuultovahalla.




Lyhyestä virsi kaunis, tässä kaikki tällä erää.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Keittön jouluinen matto






Syksyllä esittelin meidän keittiön ja silloin mietin, millainen matto keittiöön sopisi.  Tähän mennessä keittiössä ei ole ollut mattoa lainkaan, mutta kun tein parin viikon mittaisen testin varastosta löytyneellä matolla, en ehkä enää osaa olla ilman mattoa. 

Keittiö on kuitenkin aika hankalan kokoinen - tai sitten mattojen standardikoot on hankalia! Mielestäni parhaiten pöydän alle sopii 180x180 cm kokoinen matto. Silloin jääkaapin eteen ja tiskialtaan eteen jää sopivasti paljasta lattiaa näkyville ja kokonaisuus on sopusuhtainen. Tuolien taakse pitää riittää mattoa niin, että tuolit on maton päällä myös silloin, kun niissä istutaan. Mutta mistä löytäsin oikean kokoisen maton? 

Kävin kokemassa pari mattokauppaa, mutta totesin tilanteen tässä kaupungissa jokseenkin toivottomaksi. Sitten sain idean. 

Ostin (riskillä) kuusi mattoa, jotka olivat 90x60 cm. Harsin niistä aina kaksi yhteen, niin että sain kolme pitkää mattoa 60x180 cm. Matoista ei juurikaan huomaa, että ne on harsittu kahdesta pienemmästä. Sitten asettelin kolme mattoa niin, että ne menevät hieman päällekäin. Lopputulos on kohtuullisen hyvä.  

Taidan harkita tätä joulun yli - toimiiko, eikö toimi.... Joulun aika menee kyllä tällä virityksellä. Tarvittaessa voin ensi jouluksi purkaa matot erilleen ja käyttää johonkin muuhun. Mutta hankinko joulun jälkeen useamman maton vai etsinkö epätoivoisesti 180x180 cm kokoista? Jos jatkan useamman maton taktiikalla ja laitan ne reunoistaan toistensa päälle, ei leveydellä ole niin väliä, kunhan pituus on 180 cm. Kuulostaa paljon helpommalta, kuin löytää juuri oikean kokoinen (edes nettikaupoista).


Mallailua ennen harsimista:









keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Keittiö - Arjen keskus

Tänään päästän teidät kurkkaamaan paremmin meidän keittiöön. Se on suurinpiirten saman näköinen, kuin muuttopäivän jälkeen, eli sinne ei ole tehty oikeastaan mitään sen jälkeen kun tavarat on kannettu sisään. Muutama ongelmakohta siellä kuitenkin on, joihin kaipaisin muutosta.

Eli vastoin projektiblogini perusideaa, tällä kertaa esittelen vain lähtötilanteen, en lopputulosta.










Keittiön hyvät puolet ja toimivat ratkaisut:
Alaosassa on pääasiassa laatikoita, ei kaappeja. Nurkassa on kaappi, mutta se on sopiva määrä. Meillä säilytetään laatikoissa paljon kuiva-aineita ja säilykkeitä ym. ruokatarpeita. Laatikot on niille käytännöllisiä.

Ylhäällä astiakaapissa on kivat maitolasit.

Tiskikone on hieman tavallista korkeammalla. Sen alapuolelle mahtuu laatikko, joka on sopiva pakasterasioille ja kertakäyttöastioille.

Plussana pidän myös sitä, ettei keittiössä ole turhaa kaappitilaa. Liika on liikaa ja kerää vain turhaa roinaa. Erityisesti kuivauskaappi tuntui aluksi pieneltä, mutta nyt olen tyytyväinen siihen, ettei sinne mahdu pesiytymään kippo- ja kuppiarmeijaa.

Keraaminen liesi on helppo pitää puhtaana, verrattuna perinteiseen lieteen - tosin induktioliesi lienee vielä helpompi.

Valot kaapistojen yläreunassa on kätevät.

Ongelmat:
Suurin murheeni on pöytätason alla oleva kolo, jossa on vain hylly. Alle kertyy jotain ihmekamaa, eikä hylly ole käytännöllinen. Ei sitten yhtään.

Keittiön pikkuikkuna kaipaisi verhoja, mutta siihen ei käy samanlaiset kuin muualla keittiössä ja olohuoneessa. En ole keksinyt sopivia, joten siinä ei ole verhoja lainkaan.

Tähän mennessä en ole ajatellut, että keittiöön tarvitsisi mattoa, mutta nyt kun katson näitä kuvia, näyttää lattia aika paljaalta. Näin talven tullen sitä alkaa muutenkin kaivata lämpimämpää tunnelmaa. Eli muutaman päivän olen miettinyt, millainen matto keittiöön sopisi?



Tässä siis vaatimaton keittiömme. Jos heräsi ajatuksia, jätä kommentti! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...