Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Ulkosaunalle pikkupöytä

Hello everybody ja hauskaa kesää! Blogini on uinunut talviunessaan kun projektit ovat venyneet ja inspiraatio ollut hukassa. Nyt on kuitenkin taas vähän uutta materaalia tulossa! Saunalla on uusi pikkupöytä, kuisti on valmis ja ajattelinpa myös jakaa teille betoniaskarteluillan lopputuloksen.

Tänään kerron pikkupöydästä, jonka etsin saunan pukuhuoneeseen. Kirppislöydöistä käytetään yleensä löytää-verbiä, mutta nyt täytyy painottaa että tämän minä nimenomaan etsin. Etsin sitä kaksi vuotta, siitä saakka kun ulkosauna valmistui. Ja kyllä viimein lykästi! :) Löysin juuri sellaisen pöydän, jota etsin.

Ajatuksena oli jo alunperin, että sahaan pyöreästä pöydästä vajaan puoliskan pois, jotta pöytä istuu seinän viereen peilin alle. Näinpä tein  - sahasin kannesta palan pois ja kiinnitin kulmaraudan pöydänkanteen, jotta sain pöydän kiinnitettyä myös seinään. Kulmaraudan ansiosta se on tukevasti, vaikka painopiste siirtyi kun sahasin palan pois.

Ja nyt se on paikoillaan juuri sellaisena kuin suunnittelin. Voin sanoa että kerrankin meni homma prikulleen niinkuin suunnittelin. Paitsi että en suunnitellut etsiväni pöytää kahta vuotta.











Onko teillä tarinoita siitä, kuinka odotus palkitaan? Kuulisin mielelläni olenko ainoa, joissa suunnitelmat odottaa näin kauan kohteen löytymistä! :)


maanantai 30. marraskuuta 2015

Saunan jouluinen sisustus

Ulkosaunassa on ihana saunoa talvella. Erityisesti pakkasella. Lumista polkua kiiruhdetaan narskuvan lumen päällä - tähtitaivaan alla - mahdollisimman nopeasti lämpimän saunan turvaan, sytytetään kynttilät ja huokaistaan syvään lauteille istuessa. 

Tänä talvena ei ole ollut vielä pakkasta kuin yhden kerran. Saunottu on kuitenkin parina iltana viikossa säännöllisesti. Saunalla olisi vielä rakentelua: lauteet ei ole ihan valmiit, väliovi jäi syksyllä maalaamatta ja pukuhuoneesta puuttuu penkki ja pikkupöytä. Suunnitelmat on kirkkaana mielessä, mutta lyhyt valoisa aika viikonlopun vapaapäivinä ei riitä suunnitelmien toteuttamiseen. Hommat odottaa suosiolla kevättä.

Saunalla on pimeä, siellä ei näy keskeneräiset työt. Ikkunasta katsellessa ei muista mitä kaikkea pitäisi tehdä - saunassa ajattelen kauniita asioita. Viime viikonloppuna sain lauteilla ajatuksen, jonka toteutin tänään. Laitoin ikkunaan oksan ja oksasta roikkumaan kristalleja. Loput neulaset tipahtaa varmaan ensimmäisissä löylyissä, mutta eipä se mittään.






Tämän oksan lisäksi saunan joulusisustus koostuu lähinnä lyhdyistä, joita on käytännön syistä useita. Saunapolun varressa on koivun rungon ympärillä valoköynnös, joka valaisee polun jyrkkää kohtaa, joka pimeässä on jopa vaarallinen.

Saunalla meillä on valaistuksena saunan ulkopuolella, ikkunan takana iso lyhty, jossa poltamme kerrallaan kolmea kynttilää. Se tuo riittävästi valoa löylyhuoneeseen. Pukuhuoneessa meillä on valot yleensä kahdessa mustassa pikkulyhdyssä. Tarvittaessa naulakon päälle voi laittaa vielä kolmannen, mutta koska emme tavallisesti käytä pukuhuonetta pukemiseen, niin valoa ei oikeastaan tarvitse enempää.

  


 





 
















Kopallinen inspiraatiota nyt myös Facebookissa!




tiistai 25. elokuuta 2015

Ulkosaunan sisustus

Sain viimen tartuttua maalipensseliin ja viimeisteltyä ulkosaunalla pintoja. Elokuun loppuun asti näköjään piti tätäkin hommaa välttää, ennenkuin tuli tehdyksi - en tiedä miksi - maalaaminen on mielestäni terapeuttista hommaa. 


Ulkosaunan sisustus alkaa siis olla sellainen kuin mielessäni olen ajatellut. Vaikka ainahan pitää pari ideaa jättää myös tulevaisuuteen. 

 



Löylyhuoneen ikkunassa on oksa, josta roikkuu kristalleja. Tästä "verhosta" on parempia kuvia aiemmassa postauksessa.



Pukuhuoneessa ylähyllyn laitoin jo viime syksynä, mutta penkki on tämän kesän nikkarointi. Sen lisäksi olen lähinnä maalaillut ja stailannut. Matto on tuorein hankintani, se lähti mukaan Juthbackan suurilta rompemarkkinoilta viiden euron hintaan.







Tauluista ylin on kirpparilöytö ja kaksi muuta olen kehystänyt kuvista. Viime talvena tekemiäni sytykkeitä on korissa enää muutama jäljellä. 



Terassille on tehty penkki vilvoittelua varten. 



Kohta alkaa illat pimenemään niin, että saa sytytellä valot lyhtyihin että näkee saunoa. Iso lyhty ikkunan edessä kolmella kynttilällä oli toimiva valaistus koko viime talven. Löylyhuoneessa ei tarvitse kynttilöitä ollenkaan, kun lasin takaa tulee riittävästi valoa. 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Ulkosaunan rakentaminen


Meillä kentiens suurin urakka tällä tontilla on ollut ulkosaunan rakentaminen.

Tilasimme Teuvan mökki- ja sorvituotteelta valmiin tee-se-itse paketin, jossa oli valmiina oikeastaan kaikki: Rakennuspiirustukset, hirret, katon ja lattian puutavara, lauteet, kiuas, naulat ja ruuvit sekä kattohuopa. Itse hankimme muutaman metrin puutavaraa, palolevyt kiukaan taakse, vähän palovillaa ja kiuaskivet. Paketin mukana tuli ohjeet, joita noudattamalla pääsi jo pitkälle - tosin, parissa kohdassa oli kenties tulkinnan varaa, tai ehkä vika oli luetun ymmärtämisessä. Saunan malli on Parra 5, löydät lisätietoa tästä linkistä

Lähtötilanne oli tämä


Homma eteni näin: 
1. Perustusten tekeminen ja "aloituskehikon" rakentaminen
2. Hirsiosien kokoaminen
3. Maalaaminen aloitettiin
4. Asennettiin kattoparrut ja ulkokaton paneelit
5. Tehtiin lattiat
6. Tehtiin pukuhuoneen sisäkaton panelointi
7. Tuotiin kiuas paikalleen ja asennettiin piippu
8. Asennettiin kattohuopa
9. Tehtiin lauteet
10. Tehtiin löylyhuoneen sisäkaton panelointi
11. Asennettiin räystäslaudat



Meillä tehtiin ensin saunan kokoinen "aloituskehikko", jonka avulla oli helpompi saada perustukset suoraan ja hirret aloitettiin latomaan vasta tämän alakierron päälle. Haastetta perustuksiin toi hemmetin kivikkoinen metsänpohja, vaikkakin siinä oli se hyvä puoli, että perustuksesta tuli luonnollisen näköinen eikä se luultavasti tule routimaan, koska sammaleen alla on pelkkiä kivenlohkareita... Routivalla alustalla perustukset onkin huomattavasti työläämmät tehdä, vaikka ei voi sanoa ihan pikku hommaksi tätä kivenmurikoiden asetteluakaan. 

Hirret ladottiin ohjeen mukaan. Vaikka ohjetta lukiessa sai olla tarkkana, tämä oli silti melko nopea työvaihe. Ikkuna ja ovet olivat valmiita elementtejä ja ne vain nostettiin paikalleen, ennen kuin niiden päälle tulevat hirret laitettiin paikoilleen.

ulkosauna, pihasauna, parra sauna, Parra-sauna 5


Siinä vaiheessa kun hirret oli paikoillaan, aloin maalata ensimmäisiä maalikerroksia. Maalaaminen on ihan hirveän paljon helpompaa etukäteen - silloin kun rajapintoja on mahdollisimman vähän. Siispä maalasin sisä- ja ulkoseinät ennen kuin kattoa ja lattiaa tehtiin. Sen jälkeen pyrittiin maalaamaan kaikki osat ennen kuin niitä kopautettiin paikoilleen.

Ulkoseiniin laitettiin läpikuultavaa Tikkurilan valttia, sävynä oli 'turve'. Se on tumma, lähes musta, joka taittaa aavistuksen verran vihreään, ja sopii todella hyvin kuusien keskelle. Pukuhuoneen seinät maalattiin vaalealla maalilla, katto on puhtaan valkoinen ja löylyhuoneessa on mustaa Supi saunavahaa sekä seinät että katto. Lattiat on sisätiloissa harmaalla Supi saunavahalla - tosin sillä riskillä, että en ole varma tuleeko se lattiassa kestämään. Myös lauteet on harmaalla Supilla.


ulkosauna, pihasauna, parra saunaulkosauna, pihasauna, parra sauna






ulkosauna, pihasauna, parra sauna

Suuri osa puuosista oli valmiiksi oikean mittaista tavaraa. Paneeleita ulko- ja sisäkattoon, lattiaan ja terassiin joutui kuitenkin sahaamaan myös itse oikeaan mittaan, joten katkaisusirkkeli oli ehdoton apuväline. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että jonkinlaiset maalaustelineet paneeleiden maalaamiseen olisi ollut selkää säästävä vaihtoehto, itse nimittäin käsittelin paneelit ennen kiinnittämistä yksitellen nurmikolla ja paneeleiden alla minulla oli vain kakkosneloset, jotta paneelit oli irti nurmikosta.





ulkosauna, pihasauna, parra sauna, huopakaton asentaminen


ulkosauna, pihasauna, parra sauna, lauteet

Kaksi ja puoli kuukautta aloittamisen jälkeen, elokuun puolivälissä, vietettiin saunan avajaisia. Viimeistelyt olivat vielä kesken, mm. räystäslaudat, ovien maalaaminen, sisäkaton paneloinnin loppuun saattaminen... Mutta tärkeimmät elementit olivat paikoillaan ja löylyihin pääsi nauttimaan oman uurastuksen tuloksista. Pukuhuoneen kalustus puuttui ja piha oli sekainen, joten työsarka ei ollut vielä lopussa. Tässä tunnelmia saunan avajaispäivältä:

ulkosauna, pihasauna, parra sauna, Parra-sauna 5




ulkosauna, pihasauna, parra saunaulkosauna, pihasauna, parra sauna, Parra-sauna 5

ulkosauna, pihasauna, parra sauna, lauteet

ulkosauna, pihasauna, parra sauna, Parra-sauna 5

ulkosauna, pihasauna, parra sauna, Parra-sauna 5







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...