torstai 18. joulukuuta 2014

Ympäristöystävällisiä lahjapaketteja

Jouluna roskis pullistelee - jopa niissä talouksissa, joissa jätteen syntymistä pyritään välttämään. Jouluostosten muovikasseja, ruokien pakkauksia ja karkkipapereita. Lahjoja avatessa jätevuori saattaa riistäytyä käsistä....

Tavalliset lahjapaperit ovat pääosin kertakäyttöisiä ja sitä kuluu paljon, sillä paperi repeää helposti. Ne eivät sovi paperinkierrätykseen, koska niissä on liikaa painoväriä ja teippejä. Ruskeaa paperia ja voimapaperiakaan ei voi laittaa paperinkierrätykseen, koska niissä paperikuidun väri on ruskea, eikä siitä voi tehdä vaaleaa paperia. Ruskean paperin voi kuitenkin laittaa pahvin keräykseen. Tavallisen lahjapaperin voi laittaa energiajakeeseen, mutta ympäristöystävällisempää on käyttää kääreet uudelleen.

Perheessäni on jo jonkin aikaa käytetty lahjapusseja, jotka käytetään joka vuosi uudelleen. Äitini aloitti perinteen ompelemalla tapetin jämistä pusseja. Minä jatkoin samoilla linjoilla seuraavana jouluna ja joka vuosi tulee ommeltua pari pussia lisää.

Käytin tapettipusseja tänäkin vuonna. Pari pakettia käärin ruskeaan paperiin, johon painoin kuvioita perunalla. Kaksi käärin joulunpunaiseen kangaspalaan. Naruna käytin juuttinarua ja uudelleen käytettäviä satiininauhoja. Tämän joulun paketit eivät siis noudata mitään yhtenäistä linjaa - muutakuin sitä, että kaikki on paketoitu kaapista löytyneillä ja mahdollisimman paljon kierrätettävillä materiaaleilla.





Tapettipussien ompeleminen on helppoa. "Saumanvaraa" kannattaa ensin jättää vähän enemmän ja leikata sivu suoraksi ompelemisen jälkeen. Ommel ei purkaannu samalla tavalla kuin kangasta ommellessa, joten ompeleen lopussa ei tarvitse ommella edestakaisin, se rikkoo turhaan paperia. Kannattaa käyttää mahdollisimman pitkää pistoa.







Pusseihin on helpoin paketoida jotain litteää kuten kirjoja, mutta myös isommat lahjat menee pussiin, kun sen nurkat taittaa. Silloin pussin on oltava riittävän iso. Ryhtiä saa sitomalla nauhan, joka pitää taitetut nurkat pakettia vasten. Alla esimerkki.





Suurin osa paketeista on helpoin sulkea niin, että pussin avoin reuna taitetaan, tehdään reiät taitteen reunoihin ja sidotaan nauhalla. 





Viime vuonna kirjoitin lahjan saajat dymolla ja liimasin nimet suoraan tapettiin. Huomasin kuitenkin, että niitä ei saa irti niin, ettei tapetti repeäisi. Kenties paras tapa nimetä paketit, olisi uudelleen käytettävät pakettikortit, jotka kiinnitetään nauhaan. Tänä vuonna käytin edelleen dymoa, mutta laitoin dymotarran alle washiteippiä, joka lähtee taatusti irti jälkiä jättämättä.





Nauhoina käytin juuttinarua ja satiininauhaa. Parissa paketissa käytin tavallista lahjanauhaa, mutta en pode parista metristä huonoa omaatuntoa. Juuttinarut ja satiininauhat käytetään uudelleen, joten vältin umpisolmuja. Kaikki paketit on vain tavallisella rusetilla kiinni.

Yhteen pakettiin käytin kaapista löytyneen palan pitsiä. Kaksi pakettia kääriytyi joulunpunaiseen huopakankaaseen, josta en aio ommella mitään täksi jouluksi. Voin kuitenkin ommella siitä jotain ensi jouluksi, koska se ei paketin ympärillä mene parissä päivässä miksikään.






Halusin myös viimein kokeilla kuvioiden painamista perunalla. Testasin tekniikkaa parin paketin verran ruskealle paperille. Ruskeaan paperiin käärityt paketit olivat ainoat, joihin jouduin laittamaan teippiä. Niihinkin kuitenkin riitti maltillinen määrä.





Toivon kaikille lukijoille kohtuullisia jätemääriä ja ennen kaikkea oikein rauhallista joulua! <3






6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hei Vilma, kiva että sait ideoita....olen nimittäin itsekin käynyt blogissasi ideavarkaissa ;) Joten on tietysti kiva tarjota jotain takaisin. Keväällä jatkan kivien järjestelyä meidän pihalla :D

      Poista
  2. Hei. Hienoja ovat, huomenna teen tuollaiset pussit tapetin jänistä. Monta vuotta käytettiinkin vanhasta joululiinasta ja jouluverhoista tekemiäni joulupusseja, sitten ne lähtivät kiertoon vissiin pidemmälle. Toivottavasti ovat edelleen käytössä jossain päin maailmaa. Olisi pitänyt laittaa sisälle tasku jossa vuosiluku ja paikkakunta, olisi kiva seurata mistä lähtöisin...
    Iloa jouluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, toivotaan tosiaan että on sinun tekemät pussit käytössä jossain :) Oishan se aika huippua jos joskus kaikki paketoisi vain tällaisiin uudelleen käytettäviin pussukoihin vaikka se kuulostaakin tällähetkellä yhtä utopistiselta, kuin se, että muutaman vuoden päästä kertakäyttöiset muovipussit jäänevät historiaan... (aika kauas mun ajatukset nyt lähti, mutta viittaan siis siihen, että tosiaan nyt sellaista lakia suunnitellaan, että muovipussit kielletään)

      Poista
  3. Mahdottoman hyviä ideoita! :)

    Olin näkevinäni jonkin otsikon, että nelihenkinen perhe tuottaa jouluna keskimäärin 40 kiloa jätettä. Aivan järkyttävä määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      No on ihan järkyttävä määrä.... :/ Sitä tulee väkisinkin, mutta että keskimäärin 40 kiloa... paljonkohan pahimmillaan, kun tuo on "keskimäärin"...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...