sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Keväisiä villasukkia

Kevät on vahvasti mielessä, mutta vielä en ole pihan puolella päässyt aloittelemaan kevätprojekteja. Neuloosin loppuhuipentuma lienee käsillä, kun olen saanut lähiaikoina valmiiksi villapaidan, ja toistaiseksi parittoman määrän villasukkia. Villapaita vaatisi vielä viimeistelyn, mutta sukat on tennarikelejä varten valmiina! ...Sukat ehti jo vähän venähtää testikäytössä...





Lanka on Käsityöliike Katariinan valikoimasta Katian Olé India -sukkalankaa. En ole oikein koskaan tykännyt näistä kirjavista langoista, mutta tässä värit olivat niin herkulliset, että muutin mieleni. Tykkään sittenkin, ainakin tästä langasta!

Opettelin Simpsukan ohjeella tekemään tiimalasikantapään, joka on mun mielestä tosi paljon nätimpi kuin tavallinen kantalapullinen kantapää. Olihan se kantapää noinkin ihan helppo :) Ohje löytyy tästä. Nyt taidan jo muistaa sen ulkoa, kun olen neljättä sukkaa tekemässä. Eli ei oo paha opetella!






Tennareihin tarkoitetut sukat on napakan kokoiset. Neuloin 2,5mm bambupuikoilla 56 silmukkaa. Kärkiosaan tein pohjan sileää neuletta ja päälle joustinneuletta. Tuli kivan ohuet ja napakat minun jalkaani. 

Toiset sukat on vielä kesken, ne ajattelin tehdä talvisukiksi ja aloitin varresta suuremmalla silmukkamäärällä ja tein varresta myös pidemmän. Varressa on 64 silmukkaa. Kärkiosan tein 56 silmukalla, mutta en tehnyt enää joustinneuletta. 

Näyttää siltä, että saan toisetkin sukat tehtyä valmiiksi yhdestä kerästä. Riittoisaa lankaa!




Tuliterät Converset oottelee jo ulkoilutusta. Harmi vaan, että lähipäivinä täällä Keski-Pohjanmaalla on ainakin ollut niin märkää, että tennareita ei pääse vielä käyttämään. 
Mutta malttia nyt, kyllä se kevät tulee :)






Kopallinen inspiraatiota on myös Facebookissa!
Käy tykkäämässä, niin saat uusimmat jutut uutisvirtaasi.


2 kommenttia:

  1. Onko blogi tauolla kun ei mitään ole kuulunut? täälläniin malttamattomana aina oottelen mitä ihanuuksia sitä ollaan tuunailtu ja keksitty :) :))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, täälläkö jo kaipaillaan!? :) Mulla on yks isompi projekti meneillään, olen ottamassa kanoja ja rakennan niille asumusta. Mulla kun on tämän blogin ideana esitellä aina yksi projekti alusta loppuun yhdessä postauksessa niin ei ole ollut oikein mitään kirjoitettavaa - koska mitään en ole saanut valmiiksi :D Eli ei ole periaatteessa tauolla, kanapostauksia on luvassa :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...