maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kasvatuslaatikoita purkutavarasta

Kylmä alkukesä ei ole ollut kovin suotuisa kasvatukseen. Vettä sen sijaan on piisannut. Viime kevääksi rakensin kasvimaalle isoja kasvatuslavoja - onneksi, nimittäin meillä on koko alapiha ollut todella märkä tänä keväänä ja kesänä. Koholla olevat penkit ovat olleet nyt tarpeen. Jos et vielä ole lukenut kiime kesäisestä kasvatuslaatikoiden rakentelusta voit käydä lukemassa postauksen tästä.

Tälle kesälle olen rakennellut muutaman pienemmän laatikon lisää yläpihalle, lähemmäs keittiötä. Rakensin laatikoita samasta purkupaneelista, mitä käytin kanalaan. Muutaman pienen laatikon ostin keväällä alennusmyynnistä. Ryhmittelin kaikki oleskelualuetta reunustamaan.




Laatikot ovat keskenään erilaisia, joten ilme ei ole kovinkaan yhtenäinen. Tänä kesänä ei ole kuitenkaan ollut virtaa miettiä niiden tuunaamista tämän pitemmälle. Ehtiihän tuota myöhemminkin, jos oikein alkaa silmiä särkeen.

Muutenkin taisin oikaista mutkat suoriksi tämän idean kanssa. Olin saanut vanhoja ikkunalaseja ja ajattelin tehdä hienot kannelliset kasvatuslaatikot, jotka toimivat minikasvihuoneina kun kannet ovat kiinni. Tein näistä laatikoista ikkunoiden kokoisia, joten ikkunoita voi pitää kantena, mutta aika kaukana nämä ovat siitä hienosta visiosta mikä minulla oli. Mutta joskus pitää oikaista - olen huomannut että suunnittelen usein niin suureellisia ja hienoja projekteja, että ne jäävät toteuttamatta. Se on siis yhdenlainen saavutus sekin, että sain iskettyä taimet multaan.

Niin - mitä siellä kasvaa? Siellä on nyt kurkun taimia, joita kasvatin itse, yksi valmiina hankittu kesäkurpitsan taimi, kertaalleen syötyjä lehtisalaatin kantoja, sipuli ja mansikkaa. Yksi pieni laatikko reunassa on vielä tyhjä. Laitan sinne sitten sen, minkä olen unohtanut :)










3 kommenttia:

  1. Kyllä kannattaa tehdä itse kun osaa ja on mistä tehdä! Jos erilaisuus alkaa jossain vaiheessa pistämään silmään, laatikot voi maalata. Me maalattiin just omamme ja hyvin toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Johanna, huomasinkin että sillä ollaan oltu ahkeria, teillä on niin monta niitä laatikoita! Niin minäkin ajattelin, että maalaa sitten kaikki, jos siltä alkaa tuntumaan :) ....ja vielä riittää noita paneeleja, mitähän vielä rakentelis...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...