sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Seinän maalaaminen mustalla

Olohuoneen viihdetekniikka - tuo sisustajan murheenkryyni. Meillä on television ja digiboksin lisäksi vain yksi pienehkö äänentoistolaite, mutta jo näiden laitteiden sijoittelu silmiähivelevästi on lähes mahdotonta. Vaaleaa hirsipaneeliseinää vasten ne hyppäsivät silmään, olivatpa laitteet päällä tai ei. Yritin tasapainottaa kokonaisuutta parilla tummalla hyllyllä tv:n päällä, mutta lopputulos ei ollut edes tyydyttävä.

Loppujen lopuksi päädyin maalaamaan seinän mustalla mattapintaisella maalilla. Nyt lopputulos on niin seesteinen, että olen aivan hämmentynyt. Nyt mustasta taustasta ei hyppää tekniikka silmille, vaan vempaimet maastoutuvat tummaan taustaan täydellisesti. Sen lisäksi olohuoneeseen tuli lisää tilantuntua. Seinän pätkä ikäänkuin häviää, joten huomio ei kiinnity siihen, että tila loppuu tähän seinään. Tila avautuu eri tavalla, vaikka muutos oli hyvinkin pieni.  Varsinainen silmänkääntötemppu!

Aluperäinen ongelma siis ratkesi mustalla maalilla ja kaupanpäälle sain paremmin visuaalisesti toimivan tilan ja erittäin kauniin mattamustan seinäpinnan.


Alunperin seinä oli samaa valkolakattua hirsipaneelia kuin muutkin seinät. En oikein keksinyt, mitä hyllyille laittaisin, lopputulos oli aina sekavan näköinen. 




 



Jännitin mustan sävyn jyrkkää luonnetta ja valitsin ensin erittäin tumman harmaan, Tikkurilan sävyn takorauta. Se kuitenkin näytti vain harmaalta, eikä sopinut puhtaan mustan kanssa, jota meillä on sohvissakin. Jouduin hakemaan uuden maalin, joka oli oikea musta, Tikkurilan sävy keskiyö. Sillä sävytettiin täyshimmeä Harmony -maali, joka on siis täysin mattapintainen. Ja näyttää pirun hyvältä!




Maalasin sekä telalla että pensselillä: Pensselillä paneelien välit ja muut sellaiset kohdat, joihin telalla ei pääse ja telalla maalasin suurimmat pinnat, jotta sain mahdollisimman tasaisen lopputuloksen.

Seinä näyttää kuvissa tosi hallitsevalta, mutta uskokaa tai älkää se oli todellisuudessa hankala saada kuviin, koska se on niin jotenkin sivuosassa. On olohuone, keittiö ja eteinen, mutta tuo ei oikein kuulu mihinkään. Sitä päin katsellaan vain, jos katsotaan televisiota. Eli tosiasiassa se ei juurikaan kiinnitä huomiota. 













Musta on täydellinen tausta värillisille asioille ja seuraavaksi pitääkin päättää, mitä ihanan värikästä seinälle laitetaan.   Ehdotuksia?



4 kommenttia:

  1. Voi ihana! Ja hyvä idea laittaa värillistä! Mää laittaisin jotain erilaisia pyöreitä ja soikeita muotoja, kun muuten tuossa näkymässä on kaikki kulmikasta. :) Ihana koti teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Virve :) ...että pyöreää!? :O Nojoo... Mää oon tosi tarkka kaikesta vinosta ja pyöreästä, vinot asiat ei juuri koskaan sovi mun silmääni. Mutta pyöreä tai soikea vois sopia, jos harkitsen tarkkaan... Kieltämättä tuossa on pointtia... :)

      Poista
  2. Musta terästää ja tehostaa mukavasti muuta sisustusta!
    Ihastuttavat verhot!!
    Mantelinkukkien tuoksua täältä lähettelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, voin kuvitella sen tuoksun! ...mielikuvani ei ehkä ole oikea, koska en tiedä tiedänkö miltä mantelinkukka tuoksuu... mutta ihanalta varmasti! :)
      Munkin mielestä musta terästää kivasti ja tuo syvyyttä mutta yhtäkkiä hoksasin, että liikahan on liikaa, nyt sitä on just sopivasti. Ei enää muuta mustaa meille :) Olin ihan mustan lumoissa, mutta onneksi ehdin huomata!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...