lauantai 7. maaliskuuta 2015

Nopea neule ommellen






Ostinpa kerran ihanan väristä neuletta, ihanaa vaaleaa smaragdinvirheää, meleeratun tyyppistä pintaa! Ohut ja tosi ihanasti laskeutuva. Sitten sain päähäni myös mallin, millaisen siitä haluan. Neliskanttinen pala, johon tulee hihat. Helppoa - vai onko sittenkään?

Neule venyi ja vanui, sitä oli ihan mahdoton mitata tai saada edes suoraksi ja täysi mahdottomuus ommella ilman saumuria. Olin tainnut kangasta valitessa unohtaa arvioida omat taitoni.... :)

Onneksi on Äiti! Hän on ensimmäiseltä ammatiltaan ompelija ja hänen ompeluhuoneessaan on myös teollisuussaumuri. Äiti ei kyllä erityisesti ilahtunut, kun otin kankaan esille... ei tainnut kaivata haasteita, mutta suostuipa kuitenkin auttamaan. Äiti ansaitsee kyllä kunniamaininnan. Neuleesta tuli juuri sellainen kuin ajattelin, enkä tosiaankaan olisi saanut sitä itse ommeltua. Kankaan saumurointi oli nimittäin haastavaa ammattilaisellekin.




Kaavoja ei tarvittu, hieman kyllä kynää ja paperia, että sain selitettyä minkälainen neule mulla oli mielessä. Ja kyllä - olen nähnyt tällaisia kaupoissa, tällainen on oikeasti olemassa! :D

Kankaasta leikattiin suorakaiteen muotoinen  pala, jonka leveys on 127 cm ja pituus 95. Sitten leikattiin hihojen paikalle soikeat reiät. Hihojen yläpuolelle jäi "kaulukseksi" noin 25 cm ja hihojen väli, eli selän leveys on minun neuleessani 45 cm. Hihojen malliksi voi käyttää jotain olemassaolevaa trikoopaitaa. Mun äiti ei tarvinnut edes sitä...

Ommeltiin saumurilla kaikki suorakulman reunat ja sen jälkeen kasattiin neule, eli ommeltiin hihojen saumat, hihat kiinni suorakulmapalaan ja sitten hihansuut.

Suorakaiteen reunojen huolittelu olikin vaikea pala. Vaikka ne oltiin saumuroitu, niin niiden kääntäminen olisi ommellen ollut toivoton tehtävä. Päädyin kääntämään ne pikasaumaajalla, joka on liimanauha, joka silitetään käänteeseen. Käänsin pikasaumaajalla reunat kerran ja se teki reunasta jämäkän. Sitten käänsin vielä toisen kerran ja jämäkän saumaajan ansiosta sain ommeltua toisen käännöksen ja reunasta tuli ihan täydellisen siisti!




Lopputulos oli mielestäni tosi onnistunut! Kangas laskeutuu edestä kivasti. Selkään olisi voinut tehdä vielä muotolaskokset, jos kangas olisi ollut toisenlainen. Tämän kankaan kanssa niistä voi vain haaveilla.

Luulenpa että tästä tulee mun ens kesän lemppari!






Kopallinen inspiraatiota on myös Facebookissa!
Käy tykkäämässä, niin saat uusimmat jutut uutisvirtaasi.

3 kommenttia:

  1. Onpa upea neule todellakin! Täytyy varmaan itsekin lähteä neuleostoksille.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva neule! Minulla on kaapissa vähän samanlaista kangasta odottamassa neuleeksi pääsyä. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...