perjantai 20. marraskuuta 2015

Puutavaran säilytys vajan takana

Tällaisella DIY puuhastelijalla pitää olla järeääkin tavaraa jemmassa siltä varalta että johonkin projektiin tarttee. Puhun siis puutavarasta, jota olen säästänyt meidän pienistä rakennusprojekteista ja tullut sieltä täältä hankkineeksi. Jossain vaiheessa kun rakennustarvikkeita siivoilin pihalta, totesin, että jonkun säilytyspaikan ne tarvitsee. Sellaisen, jossa pysyvät kuivana, poissa silmistä ja jaloista.

Meillä on vaja keskeisellä paikalla ja sen takana on tilaa, joka on piilossa silmiltä. Vajan takaseinä on melko pitkä, joten päätin laittaa sinne laudoille "hyllyjä". Ensin suunnittelin, että rakennan hyllynkannakkeiden tyyppisiä tukia puusta, mutta päädyin nopeampaan keinoon ja ostin valmiita isoja hyllynkannakkeita kaupasta. Ne eivät kestä painoa yhtä paljon, kuin puusta tehdyt, mutta jos en olisi oikaissut tässä kohtaa, puutavara lojuisi pihalla sateessa vielä tänäkin päivänä. Joten näinkin yksinkertaisesti sen voi toteuttaa:



Puutavaran säilytyksessä on tärkeää huolehtia siitä, että puu pääsee kuivumaan. Sitä ei pidä säilyttää sateessa ja pressun alle varastoinnissa on se riski, että tiivis peite pitää kostuden sisällään ja puutavara homehtuu pressun alla. Siksi räystään alla on hyvä säilyttää puutavaraa ilmavasti. Liian montaa lautaa ei saa laittaa päällekäin, jotta välit tuulettuvat. Maata vasten kasattujen lankkujen alle laittanut poikkipuut, joiden päälle kasasin kerroksia ja jokaisen kerroksen väliin laitoin kapulat, jotta kerrosten väliin jää tilaa.








Onhan tämä varmaan aika amatöörimäinen kyhäelmä, mutta toimittaa virkansa, kun puutavaraa ei ole tämän enempää - tai no niin, kaikki pätkätavara on pikkuliiterissä, eli onhan sitä kertynyt. Kaikki on kuitenkin nyt suojassa.

Jos sinulla lojuu puutavaraa vielä pihalla, niin vielä ehdit järjestellä ne suojaan! Vaikka ne olisivat kastuneetkin niin ne kannattaa kerätä kuivumaan, niin ensi kesänä on mistä nikkaroida :)




Kopallinen inspiraatiota on myös Facebookissa!
Käy tykkäämässä, niin saat uusimmat jutut uutisvirtaasi.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...